Pienet kädet kohosivat keittiön tasolla olevalle paperipussille. Pussin suuaukko avautui taite kerrallaan. Kun pussi oli avattu, kirkastuivat lapsen silmät. Käsi, joka oli ojentunut pussiin, oli nyt nyrkissä ja piti sisällään viisi kaunista nappia. Nallenappia. Nämä hän halusi. Ja siitä alkoi pienen tytön neulepaidan neulonta. Neule, joka ei meinannut valmistua ollenkaan.
Todellisuudessa neule valmistui alle viikossa, mutta jukra kuinka pitkältä tekeminen tuntui. Kuopuksemme oli ihastellut samaisia nappeja villahousuissa, jotka neuloin kummipojalleni. Olin varannut nappeja reilummin, sillä optimistina olin ajatellut neuloa housujen kanssa samaan settiin kuuluvan villatakin. Mutta koska olen laiska ja mukavuudenhaluinen, jätin neuletakin neulomatta. Nyt, kun nappeja oli yli tarpeen, ja, koska kuopus löysi ne jälleen omatoimisesti keittiönpöydällä lojuvasta pussista, oli pakko tarttua härkää sarvista ja etsiä uusi neuleohje, jossa nappeja päästäisiin hyödyntämään.
Löysin
Novitan maksuttomista ohjeista helpon neuletakin ohjeen, joten kurvasimme samalta istumalta kauppaan ja ostimme kuopuksen kanssa mieluisan väriset langat. Se, mitä en ollut selvästikään tajunnut, oli se, että työ neulotaankin tasona, joten saadakseni työhön sileän pinnan pitää nurjalla puolella neuloa, noh, nurjia silmukoita. Ja se, jos mikä on on hidasta.
Neuletakki valmistui kunniakkaasti palanen kerrallaan. En ole luontainen ohjeiden seuraaja, joten taskun kohdalla jouduin turvautumaan kilauta anopille -oljenkorteen. Pikapikana pääsin takaisin radalle ja neule jatkui valmistumistaan.
Kaarrokeneuleesta poiketen lisätyötä tulee yllättävän paljon saumojen ja nappien ompelusta. Tämä on useimmiten myös se kohta, jossa täällä menee viimeistään metsään. Useasta youtuben tutoriaalista huolimatta en ymmärtänyt, kuinka saisin saumat ommeltua kauniisti. Pienestä takkuilusta huolimatta nyt on villatakki kuitenkin kasassa, napit takissa ja pieni tyttö onnellinen.
Seuraavaksi teen jotain pienempää...
/Me kaksi ja lapset
Kommentit
Lähetä kommentti