Mistä sä haaveilet?

Se, mikä erottaa minut miehestäni selkeiten on meidän halukkuus haaveilla asioista. Siinä, missä itse haaveilen (varmasti ärsyttävyyteen asti) kaikesta maan ja taivaan välillä, mies rakentaa tulevaisuutta realistin elkein ilman suuria "huippuja". Uskon olevani puolisolleni toisinaan yksi painajainen, sillä olen pääosin kauhistellut kahdeksasta neljään arkea. Älkääkä käsittäkö väärin. Joskus tasainen arki on enemmän kuin tervetullutta, mutta haluan elämältä muutakin kuin hyvin suoritettuja töitä. 

Menin tänään pitkästä aikaa pyörällä töihin. Aamu oli kaunis. Minä, joka en ikinä pysähdy pyöräillessä, tein poikkeuksen ja napsin muutaman kuvan kännykällä muistoksi. Siinä hetkessä tuntui, että elin unta. Samalla, kun pyöräillessä nautin kauniista loppukesän maisemista, annoin haaveitten lähteä lentoon. Unelmat ovat pysyneet hyvin samoina viimeiset vuodet, ja toiveita ja haaveita läpikäydessä olikin kiva huomata, etteivät ne suuret haaveet ole niin ailahtelevaisia enää tässä iässä.

Näin perjantain ja alkavan lomaviikon kunniaksi ajattelin jakaa teille suurimpia haaveitani. Osa niistä toivottavasti toteutuu vielä joskus, ja osa jää aivan varmasti ajatuslistalle, jota voin sitten kiikkustuolissa vielä muistella. Tässä on top 5 haaveeni tuleville vuosille 

1. Kolmas elävä ja terve lapsi

Tämä tuskin tuli kenellekään yllätyksenä. Toisinaan jopa säikähdän sitä vauvankaipuuta, joka kaappaa minut otteeseen, kun pidän kummipoikaani sylissä tai näen pikkuisia ihmeitä missä tahansa. 

2. Uusi työ/ammatti

Pidän työstäni, etenkin kollegoistani, mutta silti toisinaan pohdin, olenko oikealla alalla. Olen jo vuosia haaveillut kätilön työstä, mutta tiedostan myös ammatin varjopuolet, joten en ole edes yrittänyt päästä opiskelemaan alaa.

3. Asuminen ulkomailla lyhyen aikaa

Olen ollut kahdesti pidempään opiskelijavaihdossa, ja joka kerta olen nauttinut ulkomaan arjesta. Arki se ulkomaillakin on, mutta uusi ympäristö tarjoaa aina jotain uutta.

4. Isompi koti suurella pihalla 

Meillä on riittävästi nykyisessä kodissa tilaa, mutta haluaisin silti yhden ylimääräisen huoneen vieras- ja työhuoneeksi. Haluaisin suuret ikkunat, valtavan pihan ja omaa rauhaa. Meidän naapurusto on vilkas ja lähimetsät käytännössä kaadettu. Tämä ei ole enää se koti ja naapurusto, johon muutimme neljä vuotta sitten. Haluaisin kodin, johon voisi eksyä.

5. Juoksukunnon parannus

Minullahan ei ole mitään juoksukuntoa, joten pohjalta pitäisi aloittaa. Olen ostanut erilaisia juoksukursseja, mutta vaikka kuinka orjallisesti noudatan niitä, alkaa polvet kiusoitella. Juoksukurssien aikataulut ovat myös suhteellisen tiiviitä, joten pahimmassa tapauksessa kurssiin menisi jopa viisi iltaa viikossa. Joskus olen saanut juoksukunnon siihen malliin, että pystyin juoksemaan viitisen kilometriä. Tämän jälkeen tulin raskaaksi ja harrastus jäi. Ehkä joskus vielä.

Koska olen haaveilijoiden haaveilija, olisi ihana kuulla myös teidän haaveista! Mistä te haaveilette?

/Me kaksi ja lapset 

Kommentit

Suositut tekstit