Siirry pääsisältöön

Videot

Mitä meillä syötiin tällä viikolla?

Olipa takkuisa viikko ruokien suhteen. Olen kerännyt talven aikana muutamia lisäkiloja, ja ajattelin tarttua niiden karistamiseen ruokavaliolähtöisesti. Tämä ei tokikaan ole ainakaan minulle niin helppoa, sillä A) en halua tehdä kahta eri ruokaa (toista minulle, toista muulle perheelle) ja B) sokerihammasta kolottaa koko ajan. Kesää kohden yleisesti salaatti onneksi maistuu yleensä paremmalle, joten tuhtien juureslisukkeiden sijaan panostin tällä viikolla enemmän vihersalaatteihin ja tuoreisiin viherlisukkeisiin. Minusta salaatti on parhaimmillaan hyvin maustettuna lämpimän savulohen kanssa, mutta ei varmaan kenenkään yllätykseksi, savulohta ei ole ainakaan meillä tarjolla joka päivä 😅 Tämän viikon ruokalistalla oli helppoja ja suht nopeita juttuja. - Tortillat jauhelihalla ja kasviksilla - Helppo bang bang -kulho - Texmex-broilerikeitto (tätä tuli paljon, joten sitä syötiin kahdesti) ja nachot - Broilerisalaatti viherpohjalla ja lisukepastalla - Makaronilaatikko ja salaatti - Possu-...

Iloinen yllätys Tuusulassa

Kävin kesälomalla pari kertaa polkemassa Tuusulan järven ympäri. Ensimmäisellä kerralla bongasin matkalla tienvarsimainoksen kotieläinpihasta, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Toisella ympäriajokerralla otin pyöräperäkärryn pyörään kiinni ja poljimme sinne kuopuksen kanssa tarkastelemaan tilaa tarkemmin. 

Kyseessä on Pieni kotieläintila, jonka yhteydessä toimii super pehmeitä pullia myyvä kahvila Onni. Kotieläinpiha oli mukavan pieni, joten meidän kuopus jaksoi katsella jokaista eläintä kaikessa rauhassa. Käynnin kruunasi erillisestä maksusta saatavilla oleva poniratsastus. 

Sisäänkäyntimaksu oli 7 euroa henkilöltä ja sisäänpääsymaksuun sisältyy myös päivittäinen satuhetki navetan vintillä ja ohjattu eläinkierros. Harmiksemme meidän piti lähteä ennen satuhetkeä, mutta seuraavalla kerralla ajoitamme vierailun siten, että ehdimme kuulla myös sadun. Saatamme yrittää hyödyntää myös ohjatun kierroksen, sillä lapset saattaisivat saada siten kotieläinpihasta enemmän irti.

Kotieläinpiha on avoinna vielä tämän viikon, jonka jälkeen se avautuu taas ensi vuonna. Jos ette ehdi tänä vuonna paikan päälle, menkää ihmeessä sinne ensi vuonna! 

Kotieläinpihan kahvila Onni on myös yksi kivoimmista tämän kesän kahviloista, joissa olen käynyt. Kahvila on rakennettu vanhaan navettaan ja sisustuksessa on onnistuttu pitämään juuri tilaan sopiva tunnelma. Kahvilassa on myös suussa sulavan herkullisia tarjottavia. Siksi onkin harmi, että kahvilaan päästäkseen on ostettava lippu kotieläinpihaan. Itse voisin käydä kahvilassa ihan vain kahvilla ilman eläinpihan kierrostakin 😅

Tässä vielä muutama kuva kotieläinpihasta ja kahvila Onnista.


/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit