Siirry pääsisältöön

Videot

Reissaaminen ilman toista aikuista

Olen haaveillut kesälomareissusta lasten kanssa. En ole ollut kertaakaan ulkomailla lasten kanssa ainoana aikuisena, vaan mukana on aina ollut vähintään yksi lisäkäsipari. Tänä vuonna haluaisin kuitenkin kokeilla reissata kolmikon kanssa keskenään. Olen tutkinut eri vaihtoehtoja, ja tällä hetkellä mieluisin vaihtoehto on Como-järvi. Haluaisin kiertää valmiit pakettimatkat (koska hotelleissa pyörivät pöpöt), mutta pitäytyä kuitenkin suht helpossa kohteessa.  Como-järvelle pääsee helpohkosti Milanon kautta, jonne Finnair lentää päivittäin kesäsesonkina. Lento ei kestä määrättömän kauan, ja Italia on aikaisemmilta reissuilta jotakuinkin tuttu. Olen kuitenkin aivan pöllö lasten kanssa keskenään matkustamisessa, ja myönnän avoimesti, että reissuun lähtö jännittää. Vanhin lapsi pystyisi ikänsä puolesta olemaan jo avuksi pienissä jutuissa ja keskimmäinenkin kulkee jo hienosti mukana. Kuitenkin ainoana aikuisena minun pitää huolehtia sekä tavaroiden kantamisesta, pienimmän kulj...

Erilaisella tyttöjen reissulla

Kun aiemmin puhuttiin tyttöjen reissusta, tarkoitti se vääjäämättä hyvää ruokaa oman ikäisteni seurassa. Sain ilon osallistua taas tyttöjen reissulle, joskin hieman erilaiselle sellaiselle. Tällä kertaa matkakumppanina oli pian 4-vuotias kuopukseni, joka on puhunut tyttöjen reissusta, shoppailusta ja hotelliyöpymisestä viikkoja.

Luin hämmentävän monta (eli kaksi) blogijuttua Pasilan staycationista, ja sinnehän myös me päätimme suunnata. Varasin hotellin Triplan Sokos Hotellista, joten siirtyminen junalta hotellille oli harvinaisen vaivatonta. Hotellin aulassa oli onneksi useampi self check-in -piste, joten saimme huoneen avaimet pika pikaa. 

Huone oli tyyliltään hyvin skandinaavinen. Pelkistettyjä huonekaluja, puuta ja vaaleita pintoja. Olisi voinut kuvitella, että paljaat pinnat mahdollistaisivat myös helpohkon siivouksen, mutta tämä ei pätenyt ainakaan meidän huoneemme kohdalla. Löysimme (oikeammin lapseni löysi) sängyn vierestä kondomin käärepaperin 😅 lipaston alla oli myös pullonkorkki ja valtavasti pölyä. Huone oli muutoin super, ja extra iso kiitos tulee valtavasta ikkunasta, jonka ansiosta huoneeseen tulvi valoa!


Hotellin aamiainen oli hyvin perinteinen eikä poikennut mitenkään muiden Sokos Hotellien aamiaistarjonnasta. Harmillisesti, joskaan ei yllättäen, aamiaishuoneen ikkunapöydät olivat varattuja. Maisemat avautuivat Helsingin keskustan ja Linnanmäen suuntaan. Uskon, että maisemat ovat upeat erityisesti silloin, kun luonto antaa parastaan. 

Emme olleet varanneet perjantaille, eli tulopäivällemme erityistä tekemistä. Olimme sopineet shoppailusta ja ravintolapäivällisestä, ja ehdimme hyvin tehdä molemmat. Löysimme kuopukselle Jesper Juniorista talveksi uuden toppahaalarin ja muutamia hiushärpäkkeitä Cubuksen alennuksista. Esikoiselle, eli yhdelle suurimmista Tatu ja Patu -faneista, ostimme tuliaisiksi uuden Tatu ja Patu -kirjan. Nappasimme Candy Townista leffaherkuiksi parit karkit, jotta hotellihuoneessa katsottuun Liisa Ihmemaassa -elokuvaan saatiin leffateatterin tunnelmaa 😄

Söimme sekä menopäivän päivällisen että lähtöpäivän lounaan Mari's treehousessa. Ruoka oli hyvää ja annoskoko huima! Lapsi tilasi molemmilla kerroilla lohikeittoa. Keiton oheen sai maksutta myös leipää. Itse tilasin päivällisellä piparjuurilohta, joka oli annoksena todella maukas. Lounaaksi yritin valita kevyemmän annoksen, eli kauden salaatin lohella. Salaatti oli herkullista. Jopa salaatissa mukana oleva munakoiso oli todella maukasta, vaikka yleensä en pidä munakoisosta. Päivällisellä söimme myös jälkkärit, jäätelöä ja marjoja lapselle, köyhiä ritareita äidille. NAM!!


Lauantaita rytmitti varattu teatterinäytös Prinsessa Pikkiriikkiin. Tämä oli kuopuksen ensimmäinen teatterikokemus ja kuinka onnistunut se olikaan! Näytös kesti alle tunnin, joten pienemmätkin katselijat jaksoivat hyvin näytöksen loppuun asti. Tästä kokemuksesta innostuneena aion viedä myös esikoisemme katsomaan teatteria nyt syksyllä. Syksyn ohjelmistossa on ainakin *rumpujen pärinää* Tatu ja Patu! 

Prinsessa Pikkiriikki esitettiin Lintsillä sijaitsevassa Teatteri Peacockissa. Ehdimme menomatkalla käydä Sea Lifessa kurkkaamassa meduusoja, mureenoita ja haita. Sea Life on alueena hieman tumman puhuva, joten kuopusta jännitti iso osa kierroksesta. Ehkä ensi kerralla ehdimme tutkia altaiden sisältöä hieman tarkemmin. 

Tyttöjen reissu ei tällä kertaa ollut yhtään sellainen, mitä se ennen on ollut. Kehtaisin kuitenkin väittää, että aiemmilla tyttöjenreissuilla en ole nauranut läheskään yhtä paljon kuin nyt. Meillä oli ihana staycation, parempaa en olisi uskaltanut edes toivoa! 

Halunnette vielä tietää, mitä esikoinen teki isänsä kanssa sillä välin, kun me mimmit herkuteltiin ja shoppailtiin. He kävivät kalassa, ja ensimmäistä kertaa elämässä esikoinen naarasi kalan! Tarkemmin kymmenen kalaa. Voi sitä pienen pojan onnea ❤️

/Me kaksi ja lapset 

Kommentit

Suositut tekstit