Tämä ei mennyt kuin Strömsössä. Tai kuin Sara Parikalla. Bongasin blogijuttuja selatessa
Saran reseptin clafoutisiin, eli ranskalaiseen pannukakkuun. Pannukakun voi tehdä samaisella ohjeella sekä suolaisena että makeana, eikä tekeminen vaadi valtavasti raaka-aineita eikä työtä.
Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Olin haaveilijaluonteeni kanssa tietenkin mielessäni nähnyt, kuinka sekoittelemme lasten kanssa aineet taikinaksi ja ripottelemme nenän päät jauhoista valkoisina tuoreita marjoja vuoassa olevan taikinan päälle. NOT! Tosiasiassa yleensä niin innokkaat leipojat olivatkin tänään lakossa, joten tein pannarin itse ilman naurun pyrskähdyksiä ja jauhoisia nenänpäitä.
Kaupan käynnin yhteydessä olin ostanut ylimääräiset rasiat sekä mansikkaa että vadelmaa, jotta marjoja riittäisi myös pannarin päälle. Meidän perheessä jokainen rakastaa vadelmia, joten niitä syödään joka ikisessä muodossa (paitsi minä mehun tai kiisselin - kiitos siitä sokerirasituksen öllöttävälle litkulle). Koska vadelmakausi on vielä voimissaan, vaihdoin Saran ohjeen raparperit vadelmoihin. Ja minkä virheen teinkään!
Siinä missä raparperi ei ole "vetinen", niin vadelma on. Kauhun sekaisin tuntein katsoin paistuvaa pannaria, johon alkoi kertyä vadelmasta tihkuvaa mehua pannarin pinnan päälle. En uskaltanut luottaa ohjeen paistoaikaan, koska en uskonut, enkä ehkä usko vieläkään, että sen mehukerroksen alla mikään voisi kypsyä 😅 lopulta, kun clafoutis oli ollut uunissa 35 minuuttia, päätin nykäistä sen ulos. Pinta oli edelleen vadelmamehun peitossa, mutta kauhulla katsoin, kun mehu alkoi palautua takaisin clafoutisin sisään.
En ole uskaltanut leikata pannaria vielä, mutta todennäköisesti se on keskeltä aivan öllömöllön niljakas ja reunoilta ylikypsän kuminen ✌️ seuraavalla kerralla taidan kokeilla jotain suolaista täytettä...
/Me kaksi ja lapset
Kommentit
Lähetä kommentti