Siirry pääsisältöön

Videot

Hiihtoloman kuulumisia

Olemme viettäneet kuluvan viikon lomailun merkeissä. Lomaa edeltävät 1,5 viikkoa olimme yskäisessä ja kuumeisessa taudissa, josta onneksi ehdimme suurin pirtein parantua ennen loman alkua. Kuopuksen päiväkodissa pyöri ainakin ennen lomaa jos jonkinmoista tautia, ja taidettiinpa influenssan ja vatsataudin lisäksi jokin rokkokin henkiläkunnan toimesta mainita 🫣 Olin haaveillut reissusta Suomen rajojen ulkopuolelle. Esittelin ennen reissua ideoita miehelle, mutta mikään niistä ei kelvannut. Ei sitä, ei tätä, eikä ainkaan tuota. Ymmärrän, että juuri mysteeritaudista selvittyä ei huvita lähteä tieten tahtoen isolla rahalla hakemaan lisää tauteja, mutta tämäkin oltaisi voitu ehkä keskustellen sopia. Meillä eteläisessä Suomessakin on upeita paikkoja, jonne olisimme voineet tehdä lyhyitä päiväreissuja. Lopulta vietimme loman kotoympäristössä. Tämä toki olisi aivan ok, jos asiasta olisi keskusteltu, eikä oltaisi annettu ymmärtää, että lomareissuakin voisi suunnitella. Olisin tietenkin voinut l...

Testissä Bla Bla Bla

Meillä on miehen kanssa ollut jo vuosia perinteenä mennä ulos aamiaiselle ensimmäisenä virallisena lomapäivänä. Minä aloitin loman tänään, joten suuntasimme aamulla perinteiselle loma-aamiaiselle Vantaan Tikkurilassa sijaitsevaan Bla Bla Blahan.

Olimme paikalla heti klo 9, kun kahvilan ovet avautuivat, jolloin tilaa oli reilusti. Muutamia hetkiä meidän jälkeemme paikalle saapui muutama muu aamiais- ja kahvitteluvieras. Pikaisella silmäyksellä useimmat taisivat hakea kahvit ja muut herkut mukaan.

Aamiaislistalla oli vaihtoehtona sekä yksittäisiä aamiaistuotteita että valmiita aamiaissettejä. Lapsille ostimme herkkusetit, joihin sisältyi croisantin ja hillon lisäksi tuoremehu, hedelmää ja marjaisa jogurtti-myslikulho. Settiin kuuluu lisäksi latte. Mies valitsi listan tuhdeimman aamiaissetin, johon kuului muun muassa kylmiä leikkeleitä, makkaraa, paistettua kanamunaa, super herkullista focacciaa ja hummusta, hedelmää, pekonia ja chia-vanukas. Itse valitsin listalta paistettua kanamunaa ja pekonia, mutta täydensin omaa aamiaistani miehen settiin kuuluvalla focaccialla, hummuksella ja chia-vanukkaalla.



Bla Bla Blan tilat olivat viihtyisät ja tilat vetävät varmasti reilusti ihmisiä sisään. En ole käynyt kahvilassa aiemmin, mutta aamiaisen perusteella voisin kuvitella, että myös heidän tarjoama arkilounas olisi kokeilemisen arvoinen.

Jos jollakulla on hyviä kokemuksia muista aamiais- tai lounaspaikoista Vantaalla, niin vinkatkaa rohkeasti! Loma on onneksi vasta aluillaan, joten ehdimme hyvin käydä kokeilemassa muitakin paikkoja tulevina viikkoina.

/Me kaksi ja lapset



Kommentit

Suositut tekstit