Siirry pääsisältöön

Videot

Uusi viikko, uusi ruokalista

Ensi viikon ruokalista on taas valmis! Ei suuria yllätyksiä, lähes pelkästään tuttuja arkiruokia.  Arki lomailun jälkeen on ottanut koville. Olemme siivoilleet kaappeja ja alkaneet varustella keskimmäisen huonetta siihen, että kuopus muuttaa sinne tavaroineen. Tästä lisää kuitenkin toisella kertaa. Ruokalista tulee än, yy, tee, nyt! - jauhelihakastike ja spagetti, raastesalaatti - kanapata, keitinperuna ja salaatti - kasvisbolognese mezzi rigatonilla - lämpimät voileivät tonnikalalla, kinkulla ja juustolla - kalapuikkotortillat - liha-perunasoselaatikko ja raastesalaatti - nikkarinvuoka - uuniseiti kermakastikkeessa, keitinperuna ja salaatti Emmeköhän me saa ruokaviikon näillä käyntiin. Kivaa lauantaita! /Me kaksi ja lapset

Käsitöitä pienille

Helmikuussa testiin piirtynyt plussa toi mukanaan käsityöbuumin. Positiivisen testin jälkeen kävin hakemassa kaupasta langat, tilasin napit ja aloin neuloa vauvalle villahousuja. Plussa hiipui samaa vauhtia, kun housut valmistuivat. Samalla päätin, että nämä housut eivät jää meille, vaan annan ne tänä keväänä syntyneelle kummilapselleni, jotta housut pääsevät varmasti käyttöön. Ohjeena käytin Novitan ohjetta, joskin tein palmikoinnin hieman eri tavalla.

Kummipoika syntyi keskikeväällä, mutta oli syntyessään sen verran pieni, ettei housujen viimeistelyllä ollut kiirettä. Tänään, useamman kuukauden odottelun jälkeen housut saivat pienet nallenapit. Nyt ne ovat valmiit! Settiin olisi kuulunut myös villatakki, mutta sitä en jaksanut koskaan alkaa neuloa. 

Samaan syssyyn villahousujen kanssa olin ehtinyt aloittaa ekaa luokkaa pian aloittavalle esikoisellemme Aatto-kaarrokeneuleen. Ohje löytyi Novitan maksuttomista ohjeista. Paita oli suhteellisen nopea tehdä, kun vain pääsin kunnon neulomisvauhtiin. En ole aiemmin tehnyt kuvioneulontaa näin monella värillä, joten usko meinasi olla koetuksella muutamaan otteeseen. Kuitenkin kun vauhtiin pääsi, sujui neulonta muutamaa huolimattomuusvirhettä lukuunottamatta mallikkaasti. 

Seuraavaksi alan metsästää helppoa ohjetta kuopuksen neuletakkiin. Lupasin tehdä lapselle kissateemaisen paidan, joten katsotaan, milloin tämä ihme tulee valmistumaan 😅

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit