Ei tästä tule lasta eikä...



Tein digin, mutta ruudulle ei tullut toivomaani tekstiä, 3+. Olen jossain 2-3-tuloksen limbossa, ja koska olen varma, ettei tämä raskaus tuo meille elävää vauvaa, toivon raskausmaterian tulevan ulos itsestään mahdollisimman pian.

Osa saattaa varmasti pyöritellä silmiään ja pohtia, miksi luotan niin sokeasti 15 euron raskaustestiin, kun sen tulokset eivät kuitenkaan ole välttämättä 100 %:sti oikein. Mutta minä tiedän, että kaikki ei ole niin kuin pitää. Sen vain tietää.

Meidän ulkomaan matkaan on noin kolme viikkoa aikaa. Siihen mennessä haluaisin saada tämän raskauden päätökseen. Voi, kun vuoto vain alkaisi itsestään.

 /Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. En tiiä lohduttaako, mutta googlailin kokemuksia noista viikkodigeistä vuodenvaihteessa oman raskauteni alussa, eikä tuon perusteella kannata vielä luopua toivosta! Jos pysyin kärryillä sun viikoista siis. Monet oli saaneet 3+ vasta viikoilla 6+ jotain ja kaikki on mennyt hyvin! Se hcg-arvo, minkä tarvii tulokseen 3+ tais olla selkeesti korkeempi kuin mitä keskimäärin on esim. 5+0, ja useimmat saikin ton 3+ vasta 5+2 alkaen.

    Ylipäätään googlailin hcg-arvoa, ja siinä on ihan huimia vaihteluita eri naisten ja raskauksien välillä, että miten kohoaa! Eli oikeestaan se viivojen tummumisen tai cb viikkojen kasvamisen seuraaminen on usein yhtä tyhjän kanssa. Silti molempia itsekin harrastin, ja ymmärrän, että muutkin sitä tekee, kun ei siinä alkuraskaudessa muutakaan voi. Toivon teille onnellisesti jatkuvaa raskautta <3

    VastaaPoista
  2. Hei, ja lämmin kiitos hyvin empaattisesta vastauksestasi! Olet täysin oikeassa - hcg-hormonin kohoaminen on hyvin yksilöllistä eikä kaikki odottajat voi mitenkään osua täysin samaan haarukkaan. Itse olen kuitenkin hyvin pessimistinen, kun testit ovat aiemmin "toimineet" kohdallani odotetulla tavalla. Yritän kuitenkin pitää positiiviset ajatukseksi mukana, kun ensi viikolla käyn kurkkaamassa varhaisultrassa, mikä meininki kohdunseudulla on menossa ❤

    VastaaPoista
  3. No ompas kurja tilanne.. toivotaan silti parasta, netin välityksellä minulla on hyvä tunne raskaudestasi, mutta toki itse sen oman vaiston tietää parhaiten, mitä se sanoo :/ silti tsemppiä ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit