Viikon arkiruoat kuvina

Tämä, kuten niin moni muukin juttuni tulee mieleeni vasta, kun on jo niin sanotusti liian myöhäistä korjata kurssia 😅 idea arkiruokapostaukseen tuli siitä, kun olin kahtena päivänä ottanut miehelle kuvat tekeytyvistä ruoista. Tämä näkyy teille tietenkin siten, että alkuviikon ruokakuvat ovat kokkausvaiheesta ja loput sitten valmiista annoksista 😂 jos jotain kuitenkin kiinnostaa, niin tässä meidän tämän viikon arkiruoat!

Maanantaina söimme kasvistäytteisiä kesäkurpitsoja. Aikuiset sanoivat ruoalle "jatkoon", lapset eivät 🙈 täytteessä oli nyhtökauraa, kesäkurpitsaa, kirsikkatomaatteja, tomaattimurskaa ja erilaisia mausteita. Päälle valitsin kasvipohjaisen juuston sijaan perinteisen maitopohjaisen juustoraasteen. Keitin kurpitsojen kaveriksi riisiä, sillä olin lähes varma, että ruoka ei välttämättä uppoa pelkältään kupeitteni hedelmiin 😬

Tiistaina söimme kermaista cajun-kana-pastaa. Tämä oli aidosti hyvää (ei lasten mielestä) ja kastikkeessa oli mukavasti pientä potkua. Valitsin pastaksi Rummon hieman karkeampipintaisen linguine-pastan, jolloin mausteinen kastike takertui pastaan paremmin.

Keskiviikkona ei menty sieltä, missä aita on matalin, sillä aitaa ei tainnut olla ollenkaan 😂 lasten toiveesta (ja myös todellakin omasta halusta) ruokalistalla oli kalapuikkoja ja ranskalaisia. Kalapuikoiksi oli tällä kertaa valikoitunut lohipuikot. Viherlisukkeeksi keitin herneitä ja dipiksi kaivoin kaapista valmiin tilli-jogurttidipin. Lapset söivät ranut ja kalapuikot ketsupin kanssa.

Torstaina söimme taas riisiä, tällä kertaa tosin karamellisoidun possun ja varsiparsakaalien kanssa. Olisin mielelläni jättänyt tämän aterian viikonlopulle, mutta koska possusuikaleiden päiväys huuteli lähestymistään, päätin tehdä ruoan eilen. Ruoka oli oikeasti maukasta ja aion tehdä sitä toistekin. Lapsista pienempi söi lautaselta riisit ja parsakaalit, isompi taas riisit ja possun 🤷‍♀️

Tämän päivän arkiruoan lapset saivat valita viime viikolla koostamastani ruokalistasta. Täydellisen suureksi yllätyksekseni esikoinen toivoi halloumi-currya, joten sillä mentiin. Reppana ei tainnut tietää, mitä halloumi on. Tein riisin sijaan lisukkeeksi kvinoaa, joka jäi pääosin lasten lautasilta koskemattomaksi. Söivätpä ainakin sitä kastiketta (,joka tosin oli hieman liian tulista) 😅 Tein kastikkeen puolikkaana, joten käytän ylijääneen tomaattimurskan ja kookoskerman viikonlopun broileriruoassa.

Viikonlopulle jäi vielä seuraavat ruoat odottamaan tekemistä

- Pinaattikeitto ja keitetty kanamuna - Pinaattiletut, muussi ja puolukkahillo

- Broilerinkoivet riisipedillä ja lisukesalaatti

- Lihapullakastike, keitinperuna ja höyrytetty kukkakaali

Aurinkoisia päiviä viikolla ihastellessani huomasin, että kohta voi myös nostaa grillin talviteloilta. Ehkä se tuo uusia ideoita ja intoa ruoanlaittoon 🙌

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit