Selkärankaa etsimässä

Miten vaikeaa onkaan yrittää pitää herkuttelu kurissa? Tammikuu oli ihana, sillä hiihtoladut vetivät puoleensa ja ulkoilu oli lasten kanssa mukavampaa, kun ei tarvinnut pelkän jään ja loskan keskellä tarpoa.

Sitten perheeseen rantautui korona ja kemiallinen raskaus, joiden seurauksena kaikki rutiinit menivät uusiksi. Herkut huhuilivat kaapissa normaaliakin kovemmalla äänellä. Käsi löysi karkkipussin aivan liian usein ja koronassa Wolttailu oli turhan helppoa. Nyt olo on "tukkoinen" ja iho aivan kamalassa kunnossa.

Tiedostan, että raskautta yrittäessä pitäisi yrittää pitää ruokailuvälit tasaisina ja ruoka terveellisenä (tai ei ainakaan niin sokeripainotteisena, kuin mitä se nyt on). Lyhyt iltalenkki silloin tällöin ei myöskään tekisi pahaa. Mutta miksi sitä ei saa itseään sohvalta ylös liikunnan pariin tai edes jätettyä herkkuja kauppaan tai kaappiin?

Luin jonkun iltapäivälehden lyhyen jutun, jossa mainittiin, että 10 minuutin päivittäinen reipas kävely riittäisi keventämään painoa kolmisen kiloa vuodessa, kun ruokailutottumuksiin ei tehdä muutoksia. Kuinka helpolta tämä(kin) kuulostaisi? 10 minuuttia on ajallisesti oikeasti aivan peanuts. Toki Suomen syksy, talvi ja kevät tuovat tähän "pienen" lisämausteen, kun uloslähtemiseen menee ylimääräiset 10 minuuttia, kun vetelee ulkohousut, hanskat, pipot, takit, kerrastot, villasukat, kengät ja miljoona muuta vaatekappaletta päälle. Ehkä tällaisen 10 minuutin ulkoilurutiinin aloittaminen olisi helpompaa kesällä, kun riittää, että vetää kengät jalkaan ja tarvittaessa hatun päähän.

Taidanpa silti tehdä tästä 10 minuutin kävelystä itselleni parin viikon ihmiskokeen. Katsotaan, keventääkö se edes ajatuksellisesti oloa!

/Me kaksi ja lapset