Maaliskuu ja kuluva kierto ovat menneet ennätyshitaasti. Tänään Flo ehdottaa dpo:ksi yhdeksää, mutta tuntemuksiani ovulaation aikaan muistellessani, voisi dpo olla myös vasta 8. Testailen sunnuntaina ja toivon parasta, kuten aina.
Olen miettinyt raskautumisen yrittämisen jatkamista useamman kerran viimeiset päivät. Jo se, että kesäinen keskenmenoni tapahtui "turvallisilla" viikoilla, oli perusturvallisuudentunnettani heiluttavaa, mutta nyt myös toinen suuri menetys tuttavani kohdalta on kantautunut korviini. Olo tuntuu voimattomalta.
Mietin eilen sitä autuaan tietämätöntä huolettomuutta, joista olen saanut nauttia molempien lasteni raskauksissa. Vaikka ensimmäiset viikot pelkäsin keskenmenoa, en ikinä osannut pelätä myöhäistä keskenmenoa tai kohtukuolemaa - ainakaan kovin pitkään. Nt-ultrien jälkeen en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin, että raskaudet päättyvät elävän vauvan syntymään. Nyt, kun yritän kuvitella itseäni raskaana, näen vain pelkoa ja perässä juoksevan viikatemiehen.
Jinxauksen pelosta huolimatta kurkkasin, mikä tämän kierron laskettuaika olisi. Raskauslaskuri näytti 30.11., joten ensi kierrossa laskettuaika olisi 29. tai 30.12. Sovimme miehen kanssa tjottailevamme (Tulee Jos On Tullakseen) sen kierron. Jos raskaus alkaa silloin, niin sitten asian kuuluu mennä siten. En kuitenkaan tehosta yritystä siinä kierrossa, vaan jätän silloinkin ovistestit kaappiin ja greippimehun kaupan hyllyyn.
/Me kaksi ja lapset
Kommentit
Lähetä kommentti