Pohdintoja peli- ja ruutuajoista

Meidän lapsilla on ollut tabletti yhteiskäytössä noin vuoden. Kotoa löytyy myös vanha pleikkari ja kahden aikuisen puhelimet, joihin tosin ei ole ladattu pelejä. Meidän eskari-ikäinen on kiinnostunut pelaamisesta enemmän viimeisen puolen vuoden aikana, ja nyt koronaviikon aikana tuntuu siltä, että mitään muuta ei haluttaisi juuri tehdä kuin pelata.

Meidän lapsille on ladattu tabletille kolme peliä. Isompi pelasi ennen Pikku Kakkosta ja sen eskariversiota, mutta nyt voiton on vienyt Hama Universe. Pienempi menee isomman vanavedessä ja tekee näppärästi vaikeankin oloisia hamakuvia. Peli vaatii jonkin verran sorminäppäryyttä (ainakin tämän nakkisormen pitäisi itse treenata sitä), sillä helmet menevät muutoin väärille paikoille.

Ennen emme olleet määritelleet lapsille peliaikoja tarkemmin, sillä pelaaminen oli satunnaista ja lyhytkestoista. Nyt, kun isompi lapsi haluaisi pelata joka päivä, olemme joutuneet rajoittamaan peliaikaa. Arkisin lapsi on saanut pelata puolituntia päivässä ja viikonloppuisin tunnin päivässä. Pelaamisen lisäksi lapsemme katsovat päivittäin telkkarista aamuohjelmia ja iltapäivästä ainakin osan pikkukakkosesta. Ruutuaikaa tulee päivässä usein enemmän kuin THL:n 2 tunnin maksimisuositus.

MLL:n sivuilla jaotellaan ruutuaika tarkemmin aktiiviseen ja passiiviseen ruutuaikaan. Jos ymmärsin oikein, niin television katselu olisi passiivista ruutuaikaa, joka on suurissa määrissä lapsen kehityksen kannalta haitallista. Tällaiseen passiiviseen ruutuaikaan sisällyttäisin myös Hama Universen kaltaiset pelit, sillä peli perustuu samojen asioiden toistoon. Mutta missä kohtaa toisto on oppimisen kannalta hyvä juttu, ja milloin se muuttuu haitalliseksi?

Syksyn ja talven olen tuudittautunut siihen, että pelaaminen vähenee kesää kohden, kun ulkona on entistä enemmän puuhaa ja sinne on vaivattomampi mennä. Olisi kiva kuulla muidenkin perheiden pohdintoja peliajoista ja toisaalta myös siitä, mitä pelejä teillä pelataan.

/Me kaksi ja lapset