Joskus on tärkeää ottaa aikaa itselle. Jonkin sortin uupumus tuntuu painavan päälle; unohtelen asioita, teen varmistuksen varmistuksen varmistuksia, tunteeni ovat normaaliakin ailahtelevampia ja kaikki uusi töissä saa sykkeeni kohoamaan äärimmilleen. Olo on levoton, väsynyt ja itkuinen.
Aloitin viikonlopun perjantaina lyhyellä hiihtoretkellä. Nappasin esikoisen mukaan, joten matkan lisäksi vauhti pysyi maltillisena. Nautimme sinisestä taivaasta ja taivaalla kirkkaasti möllöttävästä auringosta. Sinä hetkenä tunsin pitkästä aikaa tietynlaista huolettomuutta tulevasta.
Eilisestä hiihdosta innostuneena (mahdollisesti myös laiskuuttani 🙈) jätin sukset yöksi autoon ja asetin lauantaiaamuksi kellon soittamaan puoli seitsemältä. Aamusta starttasin ennen seitsemää laduille ja voi apua, kuinka ihana oli lykkiä suksilla ihan omassa rauhassa. Ehdin kuulla aamuun heräävät linnut ja nähdä metsän takaa nousevan auringon.
Esikoisen lähtiessä tänään aamusta uimakouluun isänsä kanssa, jäimme kuopuksen kanssa kahdestaan kotiin. Kuopus muovaili muovailuvahalla ja minä treenailin tauon jälkeen vesivärimaalausta. Ei se elefantti ihan samalta näytä kuin Youtuben tutoriaalissa, mutta samapa tuo. Sainpa edes valmiiksi 😁
Jatkoin päivää vielä neulomisen parissa. Näin hauskan kuvan pörröisestä langasta neulotusta puputyynystä, joka sopisi mielestäni kuopuksen huoneeseen hyvin. Katsotaan, montako päivää työstän sitä, kun sormet eivät ole vieläkään palautuneet aiemmasta virkkaus- ja neulontaurakasta 😅
/Me kaksi ja lapset
Kommentit
Lähetä kommentti