Siirry pääsisältöön

Videot

Muisto kahden vuoden takaa

Näin toissayönä unta, jossa kuopus peruutti pyörällä lampeen, enkä unessa löytänyt häntä pinnan alta. Herättyäni uni ei enää tullut silmään ja jäin valveille. Mörkö. Taannoin työkaverini kysyi, olenko raskaana, kun valittelin väsymystä ja jatkuvasti kolottavaa sokerihammasta. En ollut, enkä ole. Syksy se vain. Olisin halunnut sanoa hänelle, että aika lailla tasan kaksi vuotta sitten uin harvinaisen syvissä vesissä. Itkin, hoidin puolivuotista vauvaa, etsin tietoa kaikesta maan ja taivaan välillä ja hengittelin. Silti kaiken kamalankin jälkeen kaipaisin lisää lapsia. Ikuinen vauvakuume - sitä se taitaa olla. Haluaisinko siis lisää lapsia? Ehdottomasti! Haluaisinko niitä tähän parisuhteeseen? En. Enkä kyllä mihinkään muuhunkaan parisuhteeseen. Enkä missään nimessä haluaisi enää olla niin järkyttävän täynnä huolta, hätää ja surua, mitä olin kaksi vuotta sitten. Meidän lapsiluku on näin ollen täynnä. Olisin kaivannut kaksi vuotta sitten kannattelua ja hoivaa. Mies oli silloin t...
Lähetä kommentti
Read more »

Kahdeksannen yrityskierron kuulumiset

Kuulin sunnuntaina, että kollegani oli sairastunut koronaan (kuten tällä hetkellä todella moni muukin). Jaan kyseisen henkilön kanssa työhuoneen, joten varotoimenpiteenä tein tänä aamuna töissä koronatestin. Kerrankin voin kertoa ilahtuneeni, kun testissä komeili vain yksi viiva. Teen toki uuden testin, jos alan saada koronaan liittyviä oireita. Toistaiseksi tilanne näyttää kuitenkin hyvältä.

Kahdeksas yrityskuukausi alkaa lähestyä loppua. Tässä kierrossa luteaalivaihe on sisältänyt jonkin verran kohtujomotusta, joten pidän sormet ristissä positiivisen raskaustestituloksen puolesta. Olisin voinut tehdä aamulla raskaustestin (dpo10), sillä positiivinen tulos olisi voinut näkyä jo tänään. Toisaalta mitä suurimmalla todennäköisyydellä testi olisi ollut negatiivinen, joten mitä suotta pilata alkanutta viikkoa heti huonoilla uutisilla. Ehkä toisinaan on helpompi pitää toivoa yllä.

Olen toistuvasti harmitellut sitä, että elämä tuntuu menevän pelkkään odotteluun. Jos ajattelen yhdeksää viimeistä kuukautta, niin päällimmäisenä muistona on odottaminen. Odottaminen on sisältänyt ovulaation metsästystä, nuoremman lapsen toistuvista flunssista ja kuumeista tervehtymistä, raskaustestien tekemistä ja viikonloppuihin siirtymistä. Olisipa joskus ihana vain olla ilman, että odottaa yhtään mitään. Vinkkejä, kuinka elää hetkessä?

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit