Siirry pääsisältöön

Videot

Reissaaminen ilman toista aikuista

Olen haaveillut kesälomareissusta lasten kanssa. En ole ollut kertaakaan ulkomailla lasten kanssa ainoana aikuisena, vaan mukana on aina ollut vähintään yksi lisäkäsipari. Tänä vuonna haluaisin kuitenkin kokeilla reissata kolmikon kanssa keskenään. Olen tutkinut eri vaihtoehtoja, ja tällä hetkellä mieluisin vaihtoehto on Como-järvi. Haluaisin kiertää valmiit pakettimatkat (koska hotelleissa pyörivät pöpöt), mutta pitäytyä kuitenkin suht helpossa kohteessa.  Como-järvelle pääsee suht helposti Milanon kautta, jonne Finnair lentää päivittäin kesäsesonkina. Lento ei kestä määrättömän kauan, ja Italia on aikaisemmilta reissuilta jotakuinkin tuttu. Olen kuitenkin aivan pöllö lasten kanssa keskenään matkustamisessa, ja myönnän avoimesti, että reissuun lähtö jännittää. Vanhin lapsi pystyisi ikänsä puolesta olemaan jo avuksi pienissä jutuissa ja keskimmäinenkin kulkee jo hienosti mukana. Kuitenkin ainoana aikuisena minun pitää huolehtia sekä tavaroiden kantamisesta, pienimmän ku...

Piinapäivät hiihdellen

Havahduin eilen piinapäiviin! Tänään on jo (oletettu) dpo8! Ovulaation tikuttamattomuus on tehnyt raskauden yritykselle hyvää. Kun varmistettua ovulaatiopäivää ei ole, on piinapäivätkin ollut helpompi unohtaa. Toistaiseksi en ole huomannut poikkeavia oireita, joten toiveet ei ole tässäkään kierrossa kovin korkealla. Ajatella, jotkut saavat näinä piinapäivinä jo ensimmäisen haamun raskaustestiin 😮

Viikonlopun sää on hellinyt ulkoilijoita. Itse löysin tällä viikolla tori.fi:n kautta käytetyn hiihtosetin edullisesti, joten tämä viikonloppu on mennyt hiihtäen. Pakkasin hiihtokaverikseni tulleelle esikoiselle ja itselleni sopivat hiihtoeväät, jotta jaksettiin hiihtää kenttää ympäri ja ämpäri. Muutama pakollinen kaatuminen tuli mäkeä laskiessä, haha! Onneksi kaatumiskohdassa lumea oli paksulti alla, niin ei tarvitse takamus mustelmilla kulkea ensi viikkoa 😅

Hiihdon lisäksi olemme käyneet treenailemassa luistelua eskarilaisen kanssa, kun lähijää on ollut aivan super hyvässä kunnossa. Luistelu on ollut itselleni mielekäs talvilaji, toisin kuin hiihto. Hiihto alkoi kiinnostaa vasta viikko sitten, kun pulkkamäessä ollessa seurasin "höntsähiihtäjiä" auringonpaisteessa. Niin sitä ajatukset muuttuu vuosien mukana.

Toivottavasti myös ensi viikko menee nopeasti, niin pääsee joko tekemään raskaustestin tai uuteen yrityskiertoon.

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit