Siirry pääsisältöön

Videot

Päiväkuiva napero

Kirjoittelin maaliskuun alussa meidän nuorimmaisen pottahommista. Alku lähti käyntiin uskomattoman hyvin, eikä suurempia takapakkeja ole ainakaan toistaiseksi tullut. Ainoa haaste tällä hetkellä on päiväkodin ja kodin välinen yhteistyö - siitä hieman enemmän alempana! Kotona nuorimmainen on ollut päiväkuiva jo useamman viikon. Toki ylläreitä on käynyt niin ykkös- kuin kakkoshädänkin osalta (erityisesti maaliskuussa sairastetun noron aikana 🥲), mutta isoimmilta vuotovahingoilta ollaan vältytty. Uskomattomin muutos on kuitenkin ollut yöpissassa. Ennen nuorimmaisen vaippa saattoi olla niin täynnä aamusta, että pissa oli tullut jo yli vaipan kapasiteetin. Nyt lapsi nukkuu useimmat yöt täysin kuivin vaipoin. En ole uskaltanut jättää yövaippaa vielä pois, mutta ehkä kesälomalla sitäkin voisi kokeilla. Mutta palataan takaisin päiväkotidilemmaan. Isompien lasten kohdalla rohkaisu pottailuun oli käsinkosketeltavaa. Heti, kun pienimpiäkin kiinnostuksen merkkejä pottailua kohtaan näk...

Kuinka paljon teillä leikitään?

Nostan heti ensimmäisenä käden pystyyn. Minä en aina jaksa leikkiä lasten kanssa. Olen sanonut alusta asti olevani askarteleva ja (satu)kirjoja lukeva äiti. Käyn mielelläni lasten kanssa eri tapahtumissa, piirrän lasten selkään kuvioita ja harjoittelen numeroita ja kirjaimia. Otan lapset mielelläni mukaan leivontaan ja ruoanlaittoon. Mutta se leikkiminen, se on kyllä vaikeaa.

Leikkiminen on itselleni erityisen vaikeaa silloin, kun pitäisi osata leikkiä sellaisia leikkejä, jotka eivät ole tuttuja omasta lapsuudesta. On ollut huomattavan paljon helpompaa leikkiä kotileikkejä leikkikeittiössä kuin juna- tai autoleikkejä. Yritän tasapuolisesti osallistua molempien lasten leikkeihin, mutta mieluiten jättäisin lelut kaappiin ja pelaisin lasten kanssa lautapelejä tai lukisin satuja ääneen.

Olen pohtinut, onko tämä omasta kodista opittu tapa. En muista omasta lapsuudestani kertaakaan, että vanhempani olisivat aktiivisesti osallistuneet leikkiin mukaan. Muistan kuitenkin sen, että äiti luki meille paljon kirjoja ja isä pelasi toisinaan lautapelejä meidän kanssamme. Mikä siinä leikkimisessä on niin vaikeaa?

Muistan joskus lukeneeni jutun aikuisten leikkimisestä. Siinä haastateltava kertoi, että leikkiminen on taito siinä missä pelien pelaaminen tai askartelu. Aikuiselle tekisi hyvää toisinaan uppoutua leikkiin mukaan samalla kasvattaen leikkimisen taitoa. Mitä enemmän leikkimistä harjoittelee, sitä helpompaa ja luontaisempaa se myös jatkossa on.

Olen ehtinyt seurata sivusta mieheni ja lastemme, erityisesti esikoisemme, leikkejä nyt useamman vuoden ajan. Leikki soljuu hienosti eteenpäin, molemmat leikkijät tukevat kaveria leikissä eteenpäin ja toiminta on vuorovaikutteista ja tasa-arvoista. Myönnän tuntevani toisinaan kateuden piston, kun mietin, miksi itse en osaa leikkiä yhtä hyvin. Toisaalta sitten voin myös pohtia, onko minun pakko olla perheemme "pää" tässä asiassa. Ehkä minä voin jatkossakin olla vastuussa satujen lukemisesta ja askartelusta.

Miten teidän perheessä leikitään? Oletteko huomanneet leikin takkuavat tai tuntuvan vaikealta? Auttaako leikin treenaaminen?

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit