Siirry pääsisältöön

Videot

Miniloma Tallinnaan

Meillä ei kesällä vietetä koko perheen yhteistä kesälomaa, joten lapsilla oli odotukset pääsiäisvapaille jostain syystä aika korkealla. Perjantaiaamuna pääsiäisviikonlopun suunnitelmia pohtiessa, ja menovaihtoehtojen käydessä yhä harvemmiksi, päätimme varata hotellireissun Tallinnaan. Ei kenenkään yllätykseksi suurin osa paikoista oli varattu, joten päädyimme Viru-hotelliin. Olisin mielelläni valinnut jonkin toisen hotellin, mutta Virussa oli ainoa järkevän hintainen perhehuone saatavilla. Myös laivamatkat tuottivat päänvaivaa, kun sopivia lähtöjä ei tuntunut löytyvän. Lopulta pitkän jahkailun päätteeksi valitsimme Tallinkin aamulähdön Helsingistä, ja varasimme aamiaisen Jätkäsaaressa sijaitsevasta Hotelli Ax ista. Näin säästimme hieman hermoja, kun lähtöaamuna piti huolehtia vain aamupesuista ja pukemisesta. Hotelli Axin aamiainen oli kivan monipuolinen, suht edullinen ja palvelu super hyvää! Aamiainen tarjoiltiin hotellin pääaulassa, jossa sai ihastella seinille ja katt...

Hulluna Cooking Buddyyn!

Oletteko jo bonganneet Cooking Buddy -podcastin? Se on valehtelematta pelastanut meidän tämän viikon ruokasuunnittelun.

Meillä ruoanlaitto ja aterioiden suunnittelu on jaettu miehen kanssa vuoroviikkosysteemillä. Tämä tarkoittaa sitä, että joka toinen viikko minä huolehdin viikon aterioiden suunnittelusta, kaupassakäynnistä ja ruoan valmistuksesta ja joka toinen viikko mies. Aikataulut joustavat, mutta pääajatus on jakaa ruoanlaitto suurinpiirtein tasan kahden aikuisen välillä. Otan lapset mahdollisuuksien mukaan aina ruoanlaittoon mukaan, sillä mitä useammin lapset näkevät, miten ruoka valmistetaan, sitä paremmin myös hieman poikkeavammat ruoat maistuvat meidän valikoiville lapsille.

Tällä viikolla on minun ruoanlaittovuoroni ja suunnittelun pelasti Spotifysta löytyvä Cooking Buddy -podcast. Aterioiden raaka-ainelista löytyy helposti podcastin Instagram-tililtä, joten myös kauppalista on koostettavissa sukkelaan. Toistaiseksi olen ehtinyt tehdä Natan panopastaa (jota meidän perheen pöydässä kutsuttiin lapsiystävällisemmin lihapullapastaksi, haha), Hanna Sumarin Marokkolaista kanaa, appelsiinimehulla maustettu kvinoaa ja tsatsikia sekä Anni Hautalan Pho-keittoa ja kikherne-kukkakaalicurrya naanleivällä. Curry ja naanleipä olisi ollut oman listani ruoista hitain valmistaa (45 minuuttia), jos en olisi tehnyt panopastan pastaa itse (pastajumalia uhmaten yleiskoneella 😂). Muut ateriat ovat valmistuneet alle puolessa tunnissa, jos pastan ostaa valmiina kaupasta (kuten me pääasiassa aina)!

Jokainen kokeiltu ruoka on ollut aivan super hyvä, ja mikä parasta, jonkun toisen suunnittelema! Erityismaininta menee Hanna Sumarin marokkolaiselle kanalla, jossa itse tehty kanan marinadi on niin herkullista, että yllätyin itsekin lopputuloksesta.

Tällä viikolla teen Cooking Buddylta vielä Natan butterchickeniä (kanan sijaan tosin valitsin proteiiniksi tofun) ja appelsiinirisottoa. Kokeilkaa tekin, yllätytte varmasti positiivisesti! Ainoa tylsä juttu Cooking Buddyssa on se, että uusia reseptejä ei tule joka päivä 😅

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit