Siirry pääsisältöön

Videot

Mitä meillä syötiin tällä viikolla?

Olipa takkuisa viikko ruokien suhteen. Olen kerännyt talven aikana muutamia lisäkiloja, ja ajattelin tarttua niiden karistamiseen ruokavaliolähtöisesti. Tämä ei tokikaan ole ainakaan minulle niin helppoa, sillä A) en halua tehdä kahta eri ruokaa (toista minulle, toista muulle perheelle) ja B) sokerihammasta kolottaa koko ajan. Kesää kohden yleisesti salaatti onneksi maistuu yleensä paremmalle, joten tuhtien juureslisukkeiden sijaan panostin tällä viikolla enemmän vihersalaatteihin ja tuoreisiin viherlisukkeisiin. Minusta salaatti on parhaimmillaan hyvin maustettuna lämpimän savulohen kanssa, mutta ei varmaan kenenkään yllätykseksi, savulohta ei ole ainakaan meillä tarjolla joka päivä 😅 Tämän viikon ruokalistalla oli helppoja ja suht nopeita juttuja. - Tortillat jauhelihalla ja kasviksilla - Helppo bang bang -kulho - Texmex-broilerikeitto (tätä tuli paljon, joten sitä syötiin kahdesti) ja nachot - Broilerisalaatti viherpohjalla ja lisukepastalla - Makaronilaatikko ja salaatti - Possu-...

Seitsemäs kierto toden sanoo

Tai sitten ei. Maltoin odottaa testaamista dpo12:een asti. Olin ajatellut, että jos tulos on negatiivinen, voin syödä graavikalaa hyvillä mielin jouluna. Pitänee lähteä kalakaupoille, sillä testi näytti jälleen kerran negatiivista.

Seuraava yrityskierto on meidän seitsemäs. Se kuulostaa omaan korvaani jo aika paljolta. Tulevaan kiertoon en ota mukaan ovulaatiotikkuja enkä greippimehuja. Rautalisää jatkan, eikä hyvän mielen kiinnittymispunkkua sovi unohtaa 😅

Sain sovittua töissä pidennetystä joululomasta, joten seuraavat kuusi päivää vietämme perheen kanssa joulua, herkuttelemme, ulkoilemme ja nautimme yhteisestä ajasta. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tämän kierron negatiivinen tulos kirpaissut. Olisi ollut ihana saada joululahjaksi positiivinen raskaustesti.

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Negatiivisesta tuloksesta huolimatta graavilohen täyteistä joulua! ♥

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit