Siirry pääsisältöön

Videot

Mitä meillä syötiin tällä viikolla?

Olipa takkuisa viikko ruokien suhteen. Olen kerännyt talven aikana muutamia lisäkiloja, ja ajattelin tarttua niiden karistamiseen ruokavaliolähtöisesti. Tämä ei tokikaan ole ainakaan minulle niin helppoa, sillä A) en halua tehdä kahta eri ruokaa (toista minulle, toista muulle perheelle) ja B) sokerihammasta kolottaa koko ajan. Kesää kohden yleisesti salaatti onneksi maistuu yleensä paremmalle, joten tuhtien juureslisukkeiden sijaan panostin tällä viikolla enemmän vihersalaatteihin ja tuoreisiin viherlisukkeisiin. Minusta salaatti on parhaimmillaan hyvin maustettuna lämpimän savulohen kanssa, mutta ei varmaan kenenkään yllätykseksi, savulohta ei ole ainakaan meillä tarjolla joka päivä 😅 Tämän viikon ruokalistalla oli helppoja ja suht nopeita juttuja. - Tortillat jauhelihalla ja kasviksilla - Helppo bang bang -kulho - Texmex-broilerikeitto (tätä tuli paljon, joten sitä syötiin kahdesti) ja nachot - Broilerisalaatti viherpohjalla ja lisukepastalla - Makaronilaatikko ja salaatti - Possu-...

Piinapäivistä testipäiviin!

Tänään on kahdeksas päivä ovulaatiosta. Näinä päivinä viimeistään alkaa jännitys kasvaa, kun odottelee testauspäivää ja kuulostelee mahdollisia raskausoireita.

Tällä hetkellä suurempia oireita ei ole. Kohtua jomottelee, mutta sitä on ollut myös negatiivisissa kierroissa, samoin munasarjajomottelua. Yksi aiemmista kierroista poikkeava asia on kuitenkin ilmaantunut eilen, eli dpo7. Olen nimittäin saanut huuleeni yskänrokon. Nämä pannahiset tulivat hyvin tutuksi etenkin esikoisen raskausaikana, jolloin jouduin jopa syömään loppuraskaudesta estolääkityksen huuliherpekseen. Toisessa raskaudessa sama huuliherpesrumba alkoi myös käytännössä heti alkuraskaudessa, mutta vaiva korjasi itsensä muutaman huuliherpeksen jälkeen. Viimeisin yskänrokko on ollut kuopuksemme odotusaikana alkuvuodesta 2018, joten yskänrokon ilmaantuminen huuleen on yllättävää!

Jokainen juttujani lukenut varmasti arvailee, että odotukset plussaan on korkealla. Olin aluksi ajatellut, että teen raskaustestin dpo12, joka olisi tässä kierrossa sunnuntai. Nyt pohdin testin aikaistamista perjantaille tai lauantaille. Voi, kunpa tämä olisi meidän kierto!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. No negahan se sieltä tulla tupsahti 😅 tällä hetkellä elellään jälleen piinapäiviä! Testipäivä on jouluaattona 😬

      Poista
    2. Oijoi, oispa kiva yllätys jouluksi, toivotaan parasta ;)

      Poista
  2. Pitää käydä kurkkaamassa! Nämä ovat aina ihania!!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit