Siirry pääsisältöön

Videot

Lempeää ja rauhallista itsenäisyyspäivää!

Olen lukenut tänään eri sosiaalisen median alustoilta koskettavia tarinoita rintamalla vietetyistä ja erityisesti rauhansolmimisen jälkeisistä ajoista. Rintama-aika on ollut varmasti valtavan traumaattista eikä moni rintamalla ollut enää saanut otetta normaalista arjesta kokemiensa jälkeen. Äitini ukki oli ollut rintamalla hevosmiehenä, mutta ei koskaan ollut suostunut kertomaan sodasta tarkemmin. Sama toistui myös isäni vaarin puolella. Siksi ainakin minulle on hyvin tärkeää saada lukea muiden kertomia muistoja, koska meillä ei ole omassa perheessä jaettu niitä. Ymmärrän toki vaikenemisen tarpeen, sillä sota on ollut varmasti hyvin järkyttävää. Toisaalta, kun sodasta puhutaan, meidän itsenäisyytemme ei tunnu niin itsestäänselvyydeltä. Meidän perheessä itsenäisyyspäivä kulki hyvin perinteisiä polkuja. Tänäkin vuonna juhlapäivä otettiin vastaan Tuomaan markkinoilla, kotimaisilla herkuilla ja itsenäisyyspäivän paraatin katselulla. Itsenäisyyspäivä käynnistyi kotibrunssilla. T...
Lähetä kommentti
Read more »

Äänioikeudeton suru

Kuuntelin muutama päivä sitten Psykopodiaa-podcastin Keskenmeno-jakson. Jaksossa puhuttiin äänioikeudettomasta surusta. Termi ei ollut ennalta tuttu, mutta selitti hyvin sitä vallitsevaa surua, jota itse koin, ja koen edelleen, keskenmenossa.

Äänioikeudeton suru on surua, jolla ei ole omaa ääntä. Tällainen suru on hyvin yleistä etenkin varhaisissa keskenmenoissa. Usein raskaudesta kerrotaan vasta 12. raskausviikon jälkeen perheelle, ystäville ja kollegoille. Ennen tätä virstanpylvästä tapahtuneet keskenmenot jäävät harmillisen usein vain odottajan ja hänen välittömän lähipiirinsä tietoon. Suru jää äänettömäksi – äänioikeudettomaksi. Sama on tapahtunut myös meidän keskenmenoissamme. Keskenmenneistä raskauksista ei puhuttu, joten myös keskenmenot jäivät vain muutaman henkilön tietoon.

Äitini, kaikista kimuranteista sanomisistaan huolimatta, on ollut mieheni ja forum-tuttavani lisäksi aivan huojumaton tuki itselleni. Hän on harmitellut, kuinka pelkää kolmannen pienemme painuvan unohduksiin, kun hänestä ei olla puhuttu perheillemme tai ystävillemme yleisemmin. Itse olen päättänyt kertoa keskenmenosta, kun olen siihen valmis. Siihen voi mennä tovi, mutta tiedän joskus olevani valmis.

Olen pohtinut usein, miksen kertonut raskaudesta heti nt-ultran jälkeen. Yleensä olemme kertoneet heti sen jälkeen, vaikka seulatulokset eivät ole valmistuneet. Luotto raskauksiin on ollut niin voimakas. Tässä raskaudessa jokin oli kuitenkin alusta asti hieman vinossa. Tiesin, tai ehkä paremminkin tunsin, että kaikki ei ole hyvin. Siksi venytimme kertomista aina vain siihen asti, kunnes mitään kerrottavaa ei ollutkaan. Keskenmenosta en puolestani ole halunnut puhua, sillä asia on vielä kovin tuore. Toisaalta pelkään myös, että jatkossa kaikkien katseet ovat jatkuvasti vatsanseudullani kyttäämässä, josko nyt olisi pullat uunissa. Raskauden yrittäminen on stressaavaa jo ilman, että tutut kyselevät testikuulumisten perään. Ehkäpä sitten, jos joskus saamme kolmannen elävän lapsen syliimme asti, voin kertoa myös keskenmenosta. Tai sitten en.

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit