Siirry pääsisältöön

Videot

Mitä meillä syötiin tällä viikolla?

Olipa takkuisa viikko ruokien suhteen. Olen kerännyt talven aikana muutamia lisäkiloja, ja ajattelin tarttua niiden karistamiseen ruokavaliolähtöisesti. Tämä ei tokikaan ole ainakaan minulle niin helppoa, sillä A) en halua tehdä kahta eri ruokaa (toista minulle, toista muulle perheelle) ja B) sokerihammasta kolottaa koko ajan. Kesää kohden yleisesti salaatti onneksi maistuu yleensä paremmalle, joten tuhtien juureslisukkeiden sijaan panostin tällä viikolla enemmän vihersalaatteihin ja tuoreisiin viherlisukkeisiin. Minusta salaatti on parhaimmillaan hyvin maustettuna lämpimän savulohen kanssa, mutta ei varmaan kenenkään yllätykseksi, savulohta ei ole ainakaan meillä tarjolla joka päivä 😅 Tämän viikon ruokalistalla oli helppoja ja suht nopeita juttuja. - Tortillat jauhelihalla ja kasviksilla - Helppo bang bang -kulho - Texmex-broilerikeitto (tätä tuli paljon, joten sitä syötiin kahdesti) ja nachot - Broilerisalaatti viherpohjalla ja lisukepastalla - Makaronilaatikko ja salaatti - Possu-...

Piinapäivien puuhaa

Tänään on dpo2, joten ensimmäisiin testipäiviin on vielä piiitkä matka. Olen yrittänyt harhauttaa mietteeni toisiin juttuihin, jotta ajatukset eivät pyörisi koko ajan raskauden ja raskautumisen ympärillä.

Vuosi sitten innostuin vesivärimaalaamisesta. Yritin silloin epätoivoisesti etsiä mitä tahansa muuta puuhaa kuin opiskelun, joten kaivoin vesivärit kaapista ja aloin maalata lasten kaverina. Laitoin YouTuben helpot tutoriaalit pyörimään ja pensselit viuhumaan. Aluksi maalasin maisemia, mutta nyt olen siirtynyt lapsille mieluisiin eläimiin. Alla koekappale nukkuvasta ketusta. Aika söpö, eikö?

Syksyllä on ihana käydä sienimetsällä, joten metsäkävelyt ovat loistavaa puuhaa silloin, kun haluaa rauhoittaa mielen. Samalla saattaa saada koriin täytettäkin (joskin aiemmalla sienestyskerralla kori oli yhtä tyhjä kotiin tullessa kuin sieltä lähtiessä). Itse tunnistan vain ihan muutaman syötävän sienen, mutta kierrän lähimetsiä silti päättäväisesti sienimuhennos mielessä. Kuva viime vuodelta. Toivottavasti tänä vuonna saisin ainakin kerran yhtä kivan saaliin!

Viimeisenä ajatustenharhauttajana toimii jo kesälomalla aloitetut helpot iltajoogat. En ole yhtään sen venyvämpi kuin aiemminkaan, mutta joogalla saan hengityksen tasaantumaan. Lisäksi, koska olen joogassa aloittelijaakin aloittelijampi, joudun koko lyhyen joogasession ajan keskittymään suoritukseeni, jotta teen liikkeet edes 50 %:sti oikein.

Olen yrittänyt etsiä etenkin arki-iltoihin mukavaa ja sopivan helppoa katseltavaa telkkarista, mutta vielä on uusi lemppariseurattava haussa. Mitä te teette syksyisin?

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit