Siirry pääsisältöön

Videot

Vuokra-auton voimin joulunvietossa

Olimme jouluviikon Himoksen rauhassa pulkkamäessä ja mökkitunnelmissa. Pakkasimme tänään aamusta kimpsut ja kampsut jälleen autoon ja ajelimme takaisin kotiin.  Jouduimme vuokraamaan auton kolaroidun auton tilalle, sillä toiseen kauppakassiimme emme olisi mahtuneet. Tiukkaa teki nytkin, kun takapenkkiläiset olivat farmariautossa kuin sillit suolassa. Mies vielä aiemmin pohti, olisiko meidän mahdollista pienentää autoa seitsemänpaikkaisesta viisipaikkaiseen, mutta tiesin jo heti, ettei niin leveää autoa olekaan, missä pitkät matkat taittuisivat ongelmitta kolmikolla rinnakkain. Normaaliin arkiajoon viisipaikkainen olisi toki mainio, ja siten me ajoimme Prius Plussallakin, mutta pidempiin reissuihin kolmas penkkirivi on kaikkien kannalta paras vaihtoehto. Meidän kolaroidusta autosta ei ole kuullut ihmeempiä. Jonkinlaisen korjausarvion huoltamo oli tehnyt, mutta vastapuolen vakuutusyhtiö sitten päättänee, mitä autolle lopulta tehdään.  Näin jälkikäteen on alkanut ärsy...

Metsäterapiaa ja loppukesän tunnelmaa

Työstä aiheutuvat kiireet, pienen rakkaamme menetyksestä aiheutunut suru ja arjen alku ovat saaneet minussa aikaan fyysisiä oireita. Huomaan sykkeeni olevan korkeampi, nukun huonommin, kärsin toistuvasta närästyksestä ja tunnen lähes päivittäin pisteenomaista rintakipua. Olen selvästi jonkinlaisessa risteyskohdassa, jossa pitäisi löytää sopiva polku tasapainoisempaan arkeen.

Olen haaveillut syksylle pitkää viikonloppua Himokselle. Tuntuu, että palanen sydämestäni jäi kesälomareissulla sinne ja kaipuu Keski-Suomeen on kova. Uskon, että pieni tauko töistä kiirekauden jälkeen tekisi hyvää mielelle ja keholle. Saisi liikkua päivän aikana vapaammin, nukkua vähän pidempään ja olla vaan.

Kirjoitin aiemmin surun yhtäkkisesti purkautumisesta työpäivän aikana. Tuolloin varasin ajan työterveyshoitajalle, joka kirjoitti lähetteen työpsykologille. Katselin tuolloin vapaita aikoja, mutta koska ne tuntuivat olevan niin kovin kaukana, en varannut aikaa. Nyt tällä viikolla, kun heräsin fyysisiin tuntemuksiin uudelleen, totesin psykologin vapaiden aikojen karanneen entistä kauemmaksi (tämänhän ei pitäisi olla mikään yllätys).

Kun harmi alkoi nostaa päätään taas hieman korkeammalle, kiskaisin lenkkarit jalkaan ja painelin metsään kävelemään. Otin varmuudenvuoksi sienikorinkin mukaan, jos kohdalle olisi osunut tuttuja sieniä, mutta niin vain kori tyhjänä tulin kotiin. Bongasin metsästä kuitenkin kaikkea muuta hauskaa, kuten punaposkisia puolukoita, pieniä sienirykelmiä ja suuren tatin. Tunnin kävelyn jälkeen tuntui, että oli taas hieman helpompi hengittää.

Onneksi viikonloppu alkaa ihan pian. Ovulaatiotikutus ei ole vielä tuonut odotettua hymynaamaa testitikkuun, mutta ehkäpä se vielä tulee.

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit