Siirry pääsisältöön

Videot

Löysän vatsan arvoitus

Kuopus on harvinaisen herkkävatsainen. Oli tauti mikä tahansa, niin se oireilee aina vatsan kautta. Löysää kakkaa, limaista kakkaa, vetistä kakkaa, haisevaa kakkaa.  Useimmiten vatsa oireilee eniten infektion kanssa samaan aikaan, mutta toisinaan myös ilman syytä. Viime toimintavuonna, kun taapero aloitti päiväkodissa, ehti lapsella vierailla monen monta ripulia ja kolme oksennustautia. Herkkävatsainen, ajattelin. Meillä on säännöllisessä käytössä D-vitaviimin kanssa samaan tablettiin ympätty maitohappobakteeri. Ei mitään käsitystä, auttaako se oikeasti, mutta ainakin näin vanhemmille se tarjoaa lumelääkkeen veroisen avun. Isommat lapset syövät samoja tabletteja myös, ja ainakin heillä on vatsat paremmassa kunnossa. Epäilen, että heillä maitohappobakteerien sijaan ikä ja omat ajat päiväkodissa ovat kasvattaneet rautaisemmat vatsat. Tänään, kun jälleen kerran päiväkodista soitettiin löysävatsaisesta 2-vuotiaasta, varasin ajan lääkärille. Ok, liikkeellä voi ol...

Metsäterapiaa ja loppukesän tunnelmaa

Työstä aiheutuvat kiireet, pienen rakkaamme menetyksestä aiheutunut suru ja arjen alku ovat saaneet minussa aikaan fyysisiä oireita. Huomaan sykkeeni olevan korkeampi, nukun huonommin, kärsin toistuvasta närästyksestä ja tunnen lähes päivittäin pisteenomaista rintakipua. Olen selvästi jonkinlaisessa risteyskohdassa, jossa pitäisi löytää sopiva polku tasapainoisempaan arkeen.

Olen haaveillut syksylle pitkää viikonloppua Himokselle. Tuntuu, että palanen sydämestäni jäi kesälomareissulla sinne ja kaipuu Keski-Suomeen on kova. Uskon, että pieni tauko töistä kiirekauden jälkeen tekisi hyvää mielelle ja keholle. Saisi liikkua päivän aikana vapaammin, nukkua vähän pidempään ja olla vaan.

Kirjoitin aiemmin surun yhtäkkisesti purkautumisesta työpäivän aikana. Tuolloin varasin ajan työterveyshoitajalle, joka kirjoitti lähetteen työpsykologille. Katselin tuolloin vapaita aikoja, mutta koska ne tuntuivat olevan niin kovin kaukana, en varannut aikaa. Nyt tällä viikolla, kun heräsin fyysisiin tuntemuksiin uudelleen, totesin psykologin vapaiden aikojen karanneen entistä kauemmaksi (tämänhän ei pitäisi olla mikään yllätys).

Kun harmi alkoi nostaa päätään taas hieman korkeammalle, kiskaisin lenkkarit jalkaan ja painelin metsään kävelemään. Otin varmuudenvuoksi sienikorinkin mukaan, jos kohdalle olisi osunut tuttuja sieniä, mutta niin vain kori tyhjänä tulin kotiin. Bongasin metsästä kuitenkin kaikkea muuta hauskaa, kuten punaposkisia puolukoita, pieniä sienirykelmiä ja suuren tatin. Tunnin kävelyn jälkeen tuntui, että oli taas hieman helpompi hengittää.

Onneksi viikonloppu alkaa ihan pian. Ovulaatiotikutus ei ole vielä tuonut odotettua hymynaamaa testitikkuun, mutta ehkäpä se vielä tulee.

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit