Siirry pääsisältöön

Videot

Hiihtoloman kuulumisia

Olemme viettäneet kuluvan viikon lomailun merkeissä. Lomaa edeltävät 1,5 viikkoa olimme yskäisessä ja kuumeisessa taudissa, josta onneksi ehdimme suurin pirtein parantua ennen loman alkua. Kuopuksen päiväkodissa pyöri ainakin ennen lomaa jos jonkinmoista tautia, ja taidettiinpa influenssan ja vatsataudin lisäksi jokin rokkokin henkiläkunnan toimesta mainita 🫣 Olin haaveillut reissusta Suomen rajojen ulkopuolelle. Esittelin ennen reissua ideoita miehelle, mutta mikään niistä ei kelvannut. Ei sitä, ei tätä, eikä ainkaan tuota. Ymmärrän, että juuri mysteeritaudista selvittyä ei huvita lähteä tieten tahtoen isolla rahalla hakemaan lisää tauteja, mutta tämäkin oltaisi voitu ehkä keskustellen sopia. Meillä eteläisessä Suomessakin on upeita paikkoja, jonne olisimme voineet tehdä lyhyitä päiväreissuja. Lopulta vietimme loman kotoympäristössä. Tämä toki olisi aivan ok, jos asiasta olisi keskusteltu, eikä oltaisi annettu ymmärtää, että lomareissuakin voisi suunnitella. Olisin tietenkin voinut l...

Seikkailu Söderkullassa

Olemme tehneet lomalla vähän pidempien reissujen lisäksi muutaman tunnin retkiä lähikaupunkeihin. Eilen päätimme tehdä muutaman tunnin reissun Sipoon Söderkullaan.

Ihan alkuun annan pienten lasten vanhemmille autoreissuihin pro tipin. Kävimme ennen automatkaa kirjastossa lainaamassa äänisatuja, joista koeponnistimme tänään yhden alle 30 minuutin tarinan Nasun suuresta seikkailusta. Meidän lapsilla matkoilla viihdykkeinä ei toimi tabletit, sillä etenkin pienemmälle tulee herkästi autossa paha olo. Nyt molemmat saivat keskittyä tien katseluun samalla, kun kuuntelivat satua, eikä meidän tarvinnut putsata oksennuksia turvaistuimista! Win-win, kaikki voittivat!

Söderkullan tärkein visiitti oli aiemmin avattuun kakkukartanoon. Kakkuja oli niin monta, että tilauksen hetkellä nousi valinnanvaikeus. Lapset päätyivät yllätykseksi tilaamaan jäätelöä (vadelma oli ihanan kirpsakka, suklaa rikkaan suklainen). Mies valitsi vitriinistä mansikkakakun ja minä suklaa-mascarponekakun. Ja voi pojat, miten hyvää voi kakku olla! Herkut katosivat kaikkien lautasilta ennen kuin huomasin ottaa puhelimen kuvausta varten esille, joten joudutte valitettavasti joko käymään paikan päällä toteamassa herkulliset kakut tai sulkemaan silmänne ja kuvittelemaan kaikki herkut. Nam!

Kakkuhetken jälkeen päätimme kävellä läheisen joen rantaan peltojen reunaa pitkin. Kartanon piha-alue on kaunis vanhoine puineen ja jokialue tunnelmallinen huojuvine kaisloineen. Joen vesi vaikutti todella tummalta, mutta olen nähnyt siinä pakkasta pelkäämättömiä pilkkijöitä talven kireilläkin pakkasilla. Ajattelimme käväistä lomalla joku kerta onki- ja eväsretkellä.

Vaikka ajan usein kyseisten rakennusten ja joen ohi, en ole vielä kertaakaan pysähtynyt alueelle ja käynyt kävellen tutustumassa seutuun. Joskus yllättyy, kuinka paljon niissä arkipäiväisistäkin ympäristöistä löytyy todellisia helmiä.

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit