Kutsuimme mieheni kanssa kolmatta pientämme muumiksi läpi lyhyen raskausajan. Alkuraskauden ultrassa hän oli kuin ilmetty muumipeikko suurine kuonoineen ja pulleine masuineen. Eihän alkiolla tietenkään mitään kuonoa tai pulleaa masua ollut, kaikki pelit ja vehkeet vain sattuivat asettumaan nuumimaiseen muotoon ultrassa.
Kirjoitin aiemmin pohdintoja siitä
, minkälaisen muistoesineen haluaisin kotiimme muistuttamaan menetetystä pienestä. Katselin erilaisia koruja ja keraamisia esineitä. Pitkän etsinnän jälkeen yhtäkkiä ajatus kirkastui selvästikin sen verran, että ymmärsin ainoan oikean muistoesineen olevan Arabian perinteinen muumi-figuuri. Jos Muumi olisi ollut 2,5 senttiä nykyistä figuuria pidempi, olisi myös kolmannen pienemme koko vastannut olohuoneen lipaston päällä perheemme arkea valvovaa muumipeikkoa.
Emme ole kertoneet lapsillemme heidän pienestä sisaruksestaan mitään. Oli silti sydäntä lämmittävää eilen huomata, kun perheemme 3-vuotias huomasi eilen ensimmäistä kertaa muumihahmon tuijottelevan meitä. Figuuri on ollut lipaston päällä nyt hieman yli viikon, mutta lasten katseet eivät olleet vielä osuneet siihen. Ihana 3-vuotias ilahtui näkemästään muumista niin paljon, että välttämättä halusi suukottaa sitä. Se suukko jää varmasti ikuiseksi muistoksi omiin muistoihini.
Sinua kaivataan, kolmas pienemme ❤
/Me kaksi ja lapset
Kommentit
Lähetä kommentti