Miten tästä eteenpäin?

Miten ottaa kiinni arjesta menetyksen jälkeen? Keskenmenon ja siihen liittyvien toimenpiteiden vuoksi sain sairaslomaa kolme päivää. Hakemalla sairaslomaa olisi varmasti saanut enemmänkin, mutta omatunto kolkutteli, kun töistä joutui olemaan pois jo nyt useamman päivän kiireen keskellä.

Tänään töitä naputellessa jouduin pidättelemään kyyneleitä useamman kerran. Kolme päivää tuntuu kovin lyhyeltä ajalta selvitellä ajatuksia ja olla valmis jälleen töihin. Tuntuu, että matto on vedetty jalkojen alta, mutta silti pitäisi jaksaa olla mukana tutussa oravanpyörässä.

Entinen odottajatuttavani, joka myös menetti pienensä joitain viikkoja minua aiemmin, vinkkasi muistoesineen ostamisesta. Jotain sellaista, joka olisi kodissamme läsnä muistuttamassa menetetystä rakkaasta, jotta emme unohtaisi häntä. Olen miettinyt eri vaihtoehtoja, mutta en ole vielä päätynyt mihinkään vaihtoehtoon. Enkelihahmoja en osaa nähdä osana kotiamme, mutta jokin pieni keraaminen teos voisi täyttää tarpeeni. Toisena vaihtoehtona mietin Viesti-korua Rakas-tekstillä. Se kattaisi kaikki lapset, jotka olen synnyttänyt.

Keskenmenopäivänä keskustelimme miehen kanssa tulevaisuuden toiveista. Mies halusi kertoa, että on tukenani, jos haluan jossain vaiheessa yrittää uutta raskautta. Hän sanoi jättävänsä päätöksen minulle, sillä minä olen se, joka kantaa lapsen. Tiedän haluavani vielä yrittää, mutta myönnän pelkääväni uutta raskautta. Miten ikinä voisin luottaa raskauteen, kun menetimme rakkaamme ”turvallisilla” viikoilla?

Aloitan tänään kesäloman. Saan hengähtää kolme viikkoa. Ehkä sen jälkeen olen hieman ehjempi.

/Me kaksi ja lapset