Siirry pääsisältöön

Videot

Reissaaminen ilman toista aikuista

Olen haaveillut kesälomareissusta lasten kanssa. En ole ollut kertaakaan ulkomailla lasten kanssa ainoana aikuisena, vaan mukana on aina ollut vähintään yksi lisäkäsipari. Tänä vuonna haluaisin kuitenkin kokeilla reissata kolmikon kanssa keskenään. Olen tutkinut eri vaihtoehtoja, ja tällä hetkellä mieluisin vaihtoehto on Como-järvi. Haluaisin kiertää valmiit pakettimatkat (koska hotelleissa pyörivät pöpöt), mutta pitäytyä kuitenkin suht helpossa kohteessa.  Como-järvelle pääsee suht helposti Milanon kautta, jonne Finnair lentää päivittäin kesäsesonkina. Lento ei kestä määrättömän kauan, ja Italia on aikaisemmilta reissuilta jotakuinkin tuttu. Olen kuitenkin aivan pöllö lasten kanssa keskenään matkustamisessa, ja myönnän avoimesti, että reissuun lähtö jännittää. Vanhin lapsi pystyisi ikänsä puolesta olemaan jo avuksi pienissä jutuissa ja keskimmäinenkin kulkee jo hienosti mukana. Kuitenkin ainoana aikuisena minun pitää huolehtia sekä tavaroiden kantamisesta, pienimmän ku...

Minireissu Hämeenlinnaan vanhoille kotikonnuille

Tapasimme mieheni kanssa Hämeenlinnassa 12 vuotta sitten opiskelijatapahtuman merkeissä. Siitä asti olemme pitäneet tiukasti yhtä. Toisinaan niinä hieman vaikeampina aikoina aika on madellut, suurimmalti osin aika on kuitenkin mennyt siivillä.

Viimeisin Hämeenlinnan reissumme oli vuonna 2018, hieman ennen toisen lapsemme syntymää. Oli korkea aika virkistää yhteisiä muistoja ja jakaa niitä myös lapsille.

Yövyimme bonususkollisesti Sokos Hotel Vaakunassa, aivan Vanajaveden rannalla. Meidän oli tarkoitus käydä kokeilemassa Hämeenlinnan kaupungin maksuttomia kaupunkiveneitä, mutta tavoillemme uskollisina huomasimme uupuvat pelastusliivit vasta puolivälissä menomatkan. Päivällisen nautimme piknik-tyylisesti Hämeen linnan nurmialueella ihastellen samalla ohikulkevia veneitä. Nautimme illasta vielä virkokkeet järven vieressä olevalla hotellin terassilla koko perheen voimin, kunnes pienemmän lapsen kompuroinnin seurauksena valuimme vähin (lue: kovin) äänin yöpuulle omaan huoneeseemme.

Hotellin aamiainen noudatti tuttua kaavaa muiden Sokos Hotellien kanssa. Tarjolla oli mukavasti tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, kylmiä leikkeitä, juustoja, jogurttia ja rahkaa, puuroa ja lämpimän pöydän pekonit, munakokkeli ja nakkeja. Iloisena yllätyksenä oli kylmä lohiherkku, jota en ole muissa Sokos Hotellien aamiaistarjoiluissa nähnyt! Tila oli tunnelmallinen, samoin aamiaispöydän kattaus tekotulineen!

Aamiaisesta vatsat pyöreinä siirryimme nauttimaan Aulangon maisemista. Näkötorni oli harmillisesti suljettu, mutta maisemat avautuivat kauniina myös näköalatasanteelta. Aulangolta bongasimme tutut retkipöydät, joissa söimme lukemattomia kertoja miehen kanssa Subin patonkeja vielä Hämeenlinnassa asuessamme 😅

Aulangon maisemat vaihtuivat Hämeen linnaan. Itse olisin halunnut käydä vankilamuseossa, mutta ehdotukseni hävisi 3-1 linnakierrokselle. Hämeen linnan kierros sopii erinomaisesti myös perheen pienemmille! Portaita on maltillisesti, linna on valoisa, ja kierroksella pääsi näkemään ritarien varusteita, kuten 6-vuotiaamme asian esitti. Alle 7-vuotiaat pääsevät linnaan maksutta, aikuisista linnan pääsymaksu on 12 euroa per henkilö. Militaria-museo/Hämeen linna/vankilamuseo-yhteislipun saa yhteishintaan 19 euroa aikuista kohden. Käykäähän kurkkaamassa! Ja jos olitte niin onnekkaita, että pääsitte myös vankilamuseoon, niin tulkaa kertomaan, miltä siellä näytti!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

Suositut tekstit