Musiikkimatkalla Rio de Janeirossa
Lasten maailma on ihmeellinen! Pieni ihmismieli ehtii pohtia monenlaista päivän aikana, ja sen seurauksena kysymyksiä tulvii ihan joka aiheesta - myös niistä, joihin me vanhemmat toisinaan joudumme arvaamaan vastauksen. Onneksi Q-teatteri vastaa kiperistä kysymyksistä kiperimpiinkin uudessa esityksessään Dinosauruksen hikka vai mehiläisen kakka? - 33 kutkuttavaa lasten tiedekysymystä. Näytös ammentaa muun muassa Helsingin Sanomien palstasta, jossa lapset kysyvät ja asiantuntijat vastaavat.
Musiikintäyteisessä teatteriesityksessä sukelletaan kaukaiseen Brasiliaan Silmun (Pinja Hahtola) ja Solmun (Iida-Maaria Lindstedt) matkaseurana. Esityksen musiikista vastaava Suvi Isotalo onnistui luomaan maagisen tunnelman sävellyksillään. Toisille mahdollisesti hieman abstraktiivisemmat teemat kuten misinformaatio ja medialukutaito, kerrotaan lapsentasoisesti katsojille, ja keskustelupohja tarjoillaan kuin hopeatarjottimella kyseisiin aihealueisiin jälkipuinteja varten. Mistä tietää, mikä on totta? Tätä ainakin meillä pohdittiin kotimatkalla kehä 1:n ja nelostien välillä.
Näytös on suunnattu 5-9-vuotiaille, mutta mainos kertoi esityksen soveltuvan koko perheelle. Matkassani oli mukana meidän parin viikon päästä 3 vuotta täyttävä veijari sekä keväällä peruskoulun ykkösluokan päättävä 7-vuotias. Musiikista nauttiva 7-vuotias tietoimurimme nauliintui oman penkkinsä päälle asetetulle korokkeelle eikä hievahtanut koko esityksen aikana. 3-vuotias hytkyi musiikin tahdissa kädestäni pitäen, ja eläytyi ihailtavan paljon näytelmän tunnelmaan. Muutamassa kohdassa musiikki herkisti, ja kyyneliä silmäkulmistani ja poskiltani kuivatessani huomasin myös lasteni silmien kostuneen. Ihanaa, että kulttuuri kosketti myös heitä yhtä tuntuvasti.
Värikäs rekvisiitta, mukaansatempaava musiikki ja yleisön osallistaminen olivat ainakin meille ne tekijät, jotka sitouttivat lapset näytökseen. Someampparin pörräily, osallistuminen yhteistanssiin ja äänen purkittaminen naurattivat niin pientä kuin isoa osallistujaa. Näytelmän käsiohjelma antoi myös kivan lisän, kun porukan pienin sai etsiä käsiohjelman kuvista näyttämön väkeä.
Kanneltalo oli meille vierailupaikkana uusi tuttavuus. Kahvio, joka ainakin tänään avautui hyvissä ajoin ennen esityksen alkua, tarjoili suolaisia ja makeita herkkuja asiakkailleen. Kuopuksen iloksi lipunmyyntipistettä vastapäätä löytyi kirjoista tutun Onni-pojan koti leikkejä varten. Lapsiasiakkaat oli huomioitu kivasti runsailla koroketyynyillä, joita sai ottaa lainaksi esityksen ajaksi, jotta polvenkorkuiset, ja pikkuisen pidemmätkin, näkivät näyttämölle. Esityksen jännittävämmät kohdat eivät pelottaneet pientä 3-vuotiasta yhtään niin paljon, kun hoksasimme kiertää katseillamme taidokkaasti valaistua salia ja yleisöä. Vinkki Kanneltalon vieraille: näytössalin kattoa kannattaa kurkata, vaikka ei pelottaisikaan. Lupaan, että se kannattaa!
Esityksen päätyttyä teatterisalin ovia kohden askeltaessamme, kuuntelin ympärillämme kuplivaa innokasta puheensorinaa. Muutama pieni totesi tomerasti vanhemmalleen "Olipa hyvä esitys". Toisessa porukassa nyökyteltiin toisilleen hyväksyvästi, ja kolmannen seurueen kuulin hyräilevän tuttuja säveliä Rio de Janeirosta.
Takkeja noutaessamme huomasin havahtuvani siihen, että enää naulakko erottaa minut ja lapseni Brasilian seikkailusta ja arkisen tutusta viikonlopusta. Vilkaisin vielä kerran taakseni, otin lasteni kädet käsiini ja viheltelin tovin sävelmää laulusta Puhuvatko puut oikeasti toisilleen. Olipa ihanaa!
Kiitos Q-teatteri hykerryttävistä kysymyksistä, medialukutaidon sanoittamisesta lapsentasoisesti ja tunteita herättävästä musiikista!
/Me kaksi ja lapset
P.S. Seuraavat esitykset ovat toukokuussa Q-teatterilla. Lisätietoja esityksestä sekä tulevat esitysajankohdat lipputietoineen löydät näppärästi täältä
Värikäs rekvisiitta, mukaansatempaava musiikki ja yleisön osallistaminen olivat ainakin meille ne tekijät, jotka sitouttivat lapset näytökseen. Someampparin pörräily, osallistuminen yhteistanssiin ja äänen purkittaminen naurattivat niin pientä kuin isoa osallistujaa. Näytelmän käsiohjelma antoi myös kivan lisän, kun porukan pienin sai etsiä käsiohjelman kuvista näyttämön väkeä.
Kanneltalo oli meille vierailupaikkana uusi tuttavuus. Kahvio, joka ainakin tänään avautui hyvissä ajoin ennen esityksen alkua, tarjoili suolaisia ja makeita herkkuja asiakkailleen. Kuopuksen iloksi lipunmyyntipistettä vastapäätä löytyi kirjoista tutun Onni-pojan koti leikkejä varten. Lapsiasiakkaat oli huomioitu kivasti runsailla koroketyynyillä, joita sai ottaa lainaksi esityksen ajaksi, jotta polvenkorkuiset, ja pikkuisen pidemmätkin, näkivät näyttämölle. Esityksen jännittävämmät kohdat eivät pelottaneet pientä 3-vuotiasta yhtään niin paljon, kun hoksasimme kiertää katseillamme taidokkaasti valaistua salia ja yleisöä. Vinkki Kanneltalon vieraille: näytössalin kattoa kannattaa kurkata, vaikka ei pelottaisikaan. Lupaan, että se kannattaa!
Esityksen päätyttyä teatterisalin ovia kohden askeltaessamme, kuuntelin ympärillämme kuplivaa innokasta puheensorinaa. Muutama pieni totesi tomerasti vanhemmalleen "Olipa hyvä esitys". Toisessa porukassa nyökyteltiin toisilleen hyväksyvästi, ja kolmannen seurueen kuulin hyräilevän tuttuja säveliä Rio de Janeirosta.
Takkeja noutaessamme huomasin havahtuvani siihen, että enää naulakko erottaa minut ja lapseni Brasilian seikkailusta ja arkisen tutusta viikonlopusta. Vilkaisin vielä kerran taakseni, otin lasteni kädet käsiini ja viheltelin tovin sävelmää laulusta Puhuvatko puut oikeasti toisilleen. Olipa ihanaa!
Kiitos Q-teatteri hykerryttävistä kysymyksistä, medialukutaidon sanoittamisesta lapsentasoisesti ja tunteita herättävästä musiikista!
/Me kaksi ja lapset
P.S. Seuraavat esitykset ovat toukokuussa Q-teatterilla. Lisätietoja esityksestä sekä tulevat esitysajankohdat lipputietoineen löydät näppärästi täältä
Kommentit
Lähetä kommentti