Puoliltaöin oli ilahduttava herätys, kun kuopus köpötteli viereen ja oli kuuma kuin höyryveturi. Ei auttanut kuin pukata mies hereille ja pyytää kuumemittaria paikalle.
39.0 oli illan ensimmäinen lukema. Noissa lukemissa tietää, että on kiire, koska pieni ukko tuppaa korkeassa kuumeessa oksentaa pahaa oloaan. Ja näinhän siinä kävi. Hetki lääkkeenoton jälkeen pienen miehen vatsa pyörähti ympäri ja lääkkeet tulivat parilla kakaisulla ylös ja ulos.
Minulla ei ole mitään osaamista saati muistikuvaa, kuinka näissä tilanteissa pitäisi lääkkeenoton kanssa toimia, joten ei auttanut kuin ottaa napero kainaloon ja painella pesuhuoneeseen perkaamaan oksennuksella kuorrutettu lapsi ja soittaa samalla päivystysnumeroon ja kysellä, pitääkö lääke antaa uudelleen. Siinä hötäkässä emme huomanneet katsoa edes kelloa, jotta olisi voinut arvioida minuutilleen, kuinka kauan lääke ehti vaikuttaa.
Puhelimen toisessa päässä vastasi mukavan kuuloinen sairaanhoidon ammattilainen ja sanoi, että jos lääke ehti olla enemmän kuin viisi minuuttia vatsassa, ei uutta lääkeannosta saisi ottaa. Sitten vain seurattiin, alkaako kuume laskea. Yhden lisäoksennuksen jälkeen kuume alkoi vihdoin muuttaa suuntaansa.
Yö oli pitkä ja kivinen. Lapsi ei suostunut asettumaan nukkumaan, koska olimme siirtyneet pesuhuoneen lattialle sijatulle varapedille. Katselimme tovin Youtuben parhaimmistoa eli Auttaja autoja, Puistopartiota ja Kuormuri Leoa. Kun lapsi vihdoin asettui nukkumaan pienelle patjalle, totesin, etten itse mahdu viereen meritähtiasennossa nukkuvan sairastajan viereen. Kolmelta päätin, etten enää aio nukkua, vaan pysyisin pari tuntia hereillä ja siirtyisin siitä töihin.
Selailin yöllä rauhassa työsähköpostit, iltapäivälehtien otsikot, luin e-kirjaa ja doom scrollasin. Viideltä ponkasin pystyyn, pyysin miestä siirtymään potilaan viereen ja lähdin töiden äärelle. Herätessä pienen ihmisen kuume oli taas noussut yli 39 asteeseen ja mitäpä muuta aamupalapöydässä oli vastassa kuin yöltä tuttu kuumeoksennus. Ei helvetti.
Potilas nukkui hyvän pätkän aamupalan jälkeen ja söi toivelounasta hyvällä ruokahalulla. Viimeistään siinä hetkessä ounastelin, että kyse ei ehkä olisi ainakaan vatsataudista. Lounaan ja Auttaja auto -maratonin jälkeen kävin viemässä kuopuksen lääkäriin. Mitään varsinaista ei löytynyt. Ainoa viite sairastumisesta oli kipeän punaisen näköinen kurkku ja sahaava kuume. Lopputulemana päädyimme siihen, että olemme kotosalla eri kokoonpanoilla ainakin keskiviikkoon asti ja toivomme, että mysteeritauti ei tarttuisi muihin.
Olen lukenut ja kuullut nyt muutamassa eri yhteydessä vastavista yhtäkkisen korkean kuumeen taudista. Koronaa ja influenssa A:ta on kuulemma liikkeellä, mutta myös perinteisiä virustauteja on tarjolla runsaasti. Siitä sitten jokaiselle jotain 🙃
Onneksi kohta pääsee nukkumaan!
/Me kaksi ja lapset
Kommentit
Lähetä kommentti