Ajatuksia synnytyksestä - tervetuloa synnytysmatkallemme!

Meille oli varattu käynnistyksen aikaikkuna 29.4.-1.5. välille. Odotettiin joka aamu soittoa sairaalasta jännityksellä ja mietittiin, milloin päästään (tai paremminkin joudutaan) synnytyshommiin. Vihdoin 1.5. kello kymmeneltä aamulla saatiin sairaalasta soitto ja hypättiin autoon kimpsujen ja kampsujen kanssa.

Päästyämme Hyvinkäälle totesimme, että synnärillä oli aivan järjetön ruuhka. Aina kun oltiin pääsemässä lääkärin tarkastukseen, piti hänen lähteä saleihin hoitamaan kiireellisempiä asioita. Omaa vuoroa odotellessamme kuulimme kolmesta eri sektiopäätöksestä, joten jo muutenkin kiireinen päivä oli varmasti leikkaukseen päätyneiden synnytysten takia vieläkin kiireisempi. Oman synnytyksen jälkeen totesin, että 1.5. syntyneitä oli ollut huimat yhdeksän!

Monen tunnin odottelu tuli päätökseen, kun vihdoin viiden aikaan pääsimme tutkimushuoneeseen, jossa vauvan koko ja virtaukset katsottiin ultralla. Kokoarvio ja kohdunsuun tilanteen tarkastus jouduttiin tekemään kahdessa osassa, koska lääkäri joutui hyppäämään välissä synnyttäjien puolelle hoitamaan akuutteja asioita pois alta. Vauvan koko ultrattiin ja painoarvioksi saatiin 3 500 grammaa. Painon lisäksi myös virtaukset näyttivät hyviltä. Kellon lyödessä puoli kuusi, päästiin asentamaan ballonki. Ballongin asennus ja täyttö meni täysin kivuttomasti, toisin kuin esikoisen kohdalla. Ballongin asennuksen jälkeen olimme vielä reilun pätkän käyrillä, jotta varmistuttiin, että vauvalla on edelleen kaikki hyvin. Havaitsin heti, että ballongin täytöstä alkoi tasaiset, hieman kivuliaat supistukset. Seitsemän jälkeen saatiin lupa lähteä kotiin, jossa pyrin menemään suorinta reittiä nukkumaan ja keräämään voimia tulevaa synnytystä varten.

Torkuin yöllä kuutisen tuntia samalla kun supistuksia tuli 5-10 minuutin välein. Kävin ahkerasti vessassa ja nyin samalla kevyesti ballonkia. Kolmen aikaan nousin sängystä, sillä supistukset alkoivat olla kivuliaampia ja tiheämpiä. Pomputtelin jumppapallon päällä ja pitelin vatsalla samalla lämpöpussia. Yritin hengitellä rauhassa ja samalla torkkua tuolin selkänojaa vasten supistusten välissä.

Kuudelta aamulla ballonki tippui ja saimme pyynnön tulla takaisin sairaalaan. Söimme kotona rauhassa aamupalaa, pakkailtiin viimeisiä tavaroita kasseihin ja syliteltiin vielä isommat lapset moneen kertaan. Automatka meni supistusten kanssa kärvistellessä ja musiikkia kuunnellessa. Vaikka supistukset olivat reilun minuutin mittaisia ja jo napakoita, oli olo varsin hyvä. Ajattelin, että jokainen supistus tuo vauvan lähemmäs syliä.

Sairaalassa pääsimme yhdeksän aikaan aamulla tarkkailuhuoneeseen käyrille ja samalla tarkastettiin kohdunsuun tilanne. Vauvan sykkeet olivat koko ajan todella korkeat, joten niitä jouduttiin seuraamaan pitempi tovi. Olin tässä vaiheessa avautunut viiteen senttiin, joten synnytystä edistettiin kalvojen puhkaisulla. Samalla vauvan päähän asennettiin pinni sykkeiden seurantaa varten. 

Supistukset voimistuivat entisestään, mutta olivat edelleen hyvin hallittavissa lämpöpussilla ja hengittelyllä. Kätilö ohjasi meidät saliin, jossa sain kokeilla ammeessa oloa. Samalla, kun pääsin ammeeseen, alkoivat supistukset olla yhtäkkiä todella kipeitä. Pyysin siinä vaiheessa (klo 12) epiduraalin, sillä tiesin, että synnytystä joudutaan pian edistämään myös lisäoksitosiinilla. Olin avautunut kuuteen senttiin.

Samalla, kun odoteltiin selkäpuudutetta, alkoi vauvan sykkeissä näkyä toistuvaa romahtelua. Jouduin olemaan suurimman osan ajasta kyljellään, missä sykkeet pysyivät paremmin kurissa, mutta silti huoli vauvan jaksamisesta oli koko ajan läsnä. Vauvan happiarvoja seurattiin vauvan päästä otettavilla erillisillä verikokeilla. Samalla päätettiin kieltää kaikki syöminen ja juominen, sillä sektio alkoi näyttää koko ajan mahdollisemmalta vaihtoehdolta.

Avautuminen oli pysähtynyt kuuteen senttiin useammaksi tunniksi, joten oksitosiinia alettiin antaa suuremmalla annoksella. Toinen epiduraaliannos tuli sopivaan väliin, mutta sen vaikutus kesti vain hieman alle tunnin. Yritin hetken aikaa olla ilman epiduraalia ilokaasun voimin, mutta kuten aiemmissakin synnytyksissä, ilokaasu aiheutti vain järjettömän pahan olon. Samalla, kun odotin kolmatta epiduraaliannosta aivan tuskissani, oli mies päättänyt kysellä (minun mielestäni) täysin epäoleellisia asioita kätilöltä, johon itse totesin karjaisemalla miehelle todella kohteliaasti, että ole hiljaa, jotta saavat kipulääkkeet laitettua. Mies parka! 😅

Kolmas annos rentoutti sen verran, että yhtäkkiä olinkin avautunut yhdeksään senttiin. Samalla vauvan sykkeiden laskua seurattiin huolestuneina, sillä ne laskivat edelleen paljon. Vielä yhdeksän sentin kohdalla mietittiin, pitääkö vauva kuitenkin leikata ulos, sillä pienen jaksamisesta ei oltu varmoja. 

Kun vihdoin päästiin kymmeneen senttiin, alkoi vauvan sykkeet tasoittua. Samalla lopetettiin oksitosiini ja jäätiin odottamaan ponnistamisen tarvetta. Seisoskelin ja heijasin itseäni toivoen samalla, että epiduraalin vaikutus alkaisi hiipua, jotta tuntisin paineen tunteen paremmin. Puudutteen vaikutus oli ja pysyi, mutta ponnistamisen tarve onneksi löytyi pian. 

Alettiin harjoitella ponnistamista kylkiasennossa. Ponnistussuunta löytyi helposti ja sain alkaa ponnistaa supistusten aikana. Ponnistus tuntui paljon luonnollisemmalta kuin aiemmalla kerralla, ja tunsin koko ajan, kuinka vauva valui synnytyskanavassa alaspäin. Seitsemän minuutin puhkumisen jälkeen pikkuinen syntyi, täydellisenä 10 sormen ja 10 varpaan kanssa 💙 

Synnytyksen aikana lapsivesi oli hennon vihreää, ja koska vauva oli hörppinyt perävettä (kuten kätilö näin asian muotoili), oli vauvalla korkeampi riski sairastua infektioon. Infektiomerkkejä seurattiin sairaalassa tiiviisti koko vuodeosaston ajan. 

Jälkeiset tulivat yllättävän kivuttomasti ja eheinä. Rakenneultrassa tehdyn lisäistukkaepäilyn vuoksi istukka tutkittiin moneen kertaan, jotta varmistuttiin kaiken tulleen ulos. Kohtu supistui varsin nopeasti ja vauva pääsi heti rinnalle. 

Repeämiä tuli paljon, joista osa oli syvempiä, osa puolestaan vain pinnallisia naarmuja. Repeämien ompelu kesti lähes kaksi tuntia, sillä osa niistä oli hankalan mallisia. Onneksi ompeluprojekti meni operaation pituuteen nähden varsin kivuttomasti, sillä epiduraalin vaikutus oli edelleen osittain silloin päällä. Lopulta, kun paikat oli kursittu kasaan ja iltapala syöty, pääsimme vauvan kanssa omaan huoneeseen asettautumaan. 

Minusta oli hauska huomata, kuinka vauvan painoarvio heitti tälläkin kertaa lähes 400 grammaa. Tämä on hyvä muistutus siitä, kuinka ultrat antavat parhaassakin tapauksessa vain suuntaa-antavan arvion vauvan koosta. 

Kaiken kaikkiaan synnytys oli suhteellisen helppo, vaikka huoli pienestä olikin koko ajan läsnä. Sain todella empaattista ja ihanaa hoitoa kätilöiltä ja tunsin tulleeni kuulluksi ja nähdyksi. Jos (ja kun) tämä on meidän viimeinen synnytys, on mahtavaa, että kaikesta jännityksestä huolimatta oli viimeinen synnytys lempeä ponnistusvaiheen osalta ja palkintona tälläkin kertaa on täydellinen vauva.

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Ompa "kiva" miten positiivisesti sait kirjoitettua (ja koit kuitenkin?) synnytystarinan, vaikka repeämiäkin tuli! Kiinnostaisi tietää repeämien kanssa eläminen ja niiden parantuminen, jos juttuvinkkiä kaipaat ja ei säikäytä tmi-kirjoitus :D Itseäni kun kiinnostaa ihan kaikki mikä liittyy synnytykseen, niin repeämät kuin eritteen, näistä ei paljoa ääneen puhuta ja sehän mua vaivaa kun ei tiedä yhtään mitä odotottaa :D

    Millaisissa asennoissa olet synnyttänyt aikaisemmin? Olen lukenut, että kylkiasento olisi yksiä parhaimpia mm. luonnollisuuden vuoksi ja repeämien välttämiseksi. Mä en pelkää synnytystä, mutta pelkään että minut laitetaan minulle kauhean epämukavaan mutta kätilölle parhaimpaan asentoon synnyttämään, eli just sellanen onko se puoli-istuva jossa alakautta ultratessakin ollaan? :D se on mulle tosi vaikea asento ihan ilman raskauksiakin ja pelkään, etten saisi olla siinä asennossa mikä tuntuu itsestä parhaimmalle, vaan kätilö pakottaa tuollaiseen asentoon joka tuottaa jopa kipua jo itsessään. Keskenmenoissa kun otin supistuksia vastaan niin pystyasento tms. oli kaikista paras kestämään ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska juttuidea! Kirjoitan mielelläni myös kaikesta siitä, mistä ei useimmiten niin paljon ääneen puhuta. En ollut ajatellut, että kukaan on kiinnostunut eritteisiin ja vastaaviin liittyvistä jutuista, mutta say no more!

      Meidän esikoinen syntyi tosiaan sektiolla, joten siinä asento oli selinmakaava. Toista lasta ponnistaessa kätilö yritti ohjata minut ensin puoli-istuvaan (eli lantionkin näkökulmasta ahtaimpaan) asentoon. Siinä supistukset sattuivat kuitenkin niin paljon, että pyysin kääntyä kyljelleen. Siinä asennossa sain ponnistettua sekä toisen että kolmannen lapsen. Useimmitenhan synnyttäjä saa valita oman synnytysasennon, ellei vauvan vointi sanele muuta. Puoli-istuva asento olisi ollut itselleni kauhu, mutta esimerkiksi äitini kertoi ponnistaneensa siinä asennossa kaikki lapsensa. Hänen ponnistusaikansa ovat lisäksi olleet aivan super lyhyitä, joten se asento sopi selvästi hänelle. Synnytysasentoihin kannattaa tutustua jo hyvissä ajoin, ja ainakin meidän tämänkertaiset kätilöt kysyivät ponnistushetken lähestyessä toiveitani. Kannattaa siis mainita toiveista rohkeasti sairaalassa joko suullisesti tai sitten vaikka synnytystoivelistalla (jota en tällä kertaa kirjoittanut). Ihanaa, että teidänkin vauvamatka on jo niin pitkällä, että voit kääntää ajatukset jo synnytykseen 😍

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit