Siirry pääsisältöön

Videot

Hiihtoloman kuulumisia

Olemme viettäneet kuluvan viikon lomailun merkeissä. Lomaa edeltävät 1,5 viikkoa olimme yskäisessä ja kuumeisessa taudissa, josta onneksi ehdimme suurin pirtein parantua ennen loman alkua. Kuopuksen päiväkodissa pyöri ainakin ennen lomaa jos jonkinmoista tautia, ja taidettiinpa influenssan ja vatsataudin lisäksi jokin rokkokin henkiläkunnan toimesta mainita 🫣 Olin haaveillut reissusta Suomen rajojen ulkopuolelle. Esittelin ennen reissua ideoita miehelle, mutta mikään niistä ei kelvannut. Ei sitä, ei tätä, eikä ainkaan tuota. Ymmärrän, että juuri mysteeritaudista selvittyä ei huvita lähteä tieten tahtoen isolla rahalla hakemaan lisää tauteja, mutta tämäkin oltaisi voitu ehkä keskustellen sopia. Meillä eteläisessä Suomessakin on upeita paikkoja, jonne olisimme voineet tehdä lyhyitä päiväreissuja. Lopulta vietimme loman kotoympäristössä. Tämä toki olisi aivan ok, jos asiasta olisi keskusteltu, eikä oltaisi annettu ymmärtää, että lomareissuakin voisi suunnitella. Olisin tietenkin voinut l...

Rakenneultra, lisäistukka ja uutisten kertominen

Yhdelle päivälle on mahtunut paljon. Meidän pitkään odotettu rakenneultra oli tänään, ja voi pojat sitä jännitystä. Ajat eivät olleet onneksi myöhässä, joten piinaavia minuutteja ei jäänyt odotusaulaan istuttavaksi montaa. 

Heti ultran alussa koimme jotain hyvin hämmentävää. Kätilö mainitsi, että istukka on suhteellisen lähellä kohdunsuuta, mutta asettunee takaseinämään. Että mitä? Meille on kaikissa ultrissa sanottu, että istukka on etuseinämässä. Piste. Nyt sitten istukka olisikin valahtanut ihan toiselle puolelle. Meidän hämmentyneet katseet huomattuaan kätilö kysyi, miksi olimme asiasta niin hämmentyneitä. Kerroimme, että tähän asti istukka on ollut aina etuseinämässä, joten onko noin radikaali sijainnin muutos todella mahdollista. Uusi kurkkaus ultralaitteella ja niinpä niin, istukka on myös etuseinämässä. Näköjään istukka on tehnyt toisen pienemmän istukan kohdun suun lähelle takaseinämään... en ole kuullut tällaisesta lisäistukasta aiemmin, mutta tulipa tämäkin erikoisuus tutuksi.

Lisäistukka harvemmin aiheuttaa mitään ylimääräistä, mutta synnytyksessä sen ulostulo pitää vielä varmistaa, jotta se ei jää vuotelemaan sinne. Muutoin homma on kunnossa sen asian suhteen.

Vauvan rakenteet olivat juuri sitä, mitä pitääkin. Vauvan mitat olivat muutaman päivän pienemmät vastaten nyt mielestäni paremmin ihan ensimmäistä ultraa, omaa kiertoa ja oletettua hedelmöittymisajankohtaa. Vauva ei ollut kovin yhteistyökykyinen ultrauksen aikana, joten osa mitoista oli vaikea ottaa, kun vauva oli milloin mitenkin päin. Yritän olla huolehtimatta kokoasiaa tämän enempää, sillä kätilö vakuutti koon olevan oikein hyvä ja kaiken olevan kunnossa. 

Ultrauksen jälkeen mies havahtui vielä kysymään, oliko kätilö mahdollisesti huomannut merkkejä vauvan sukupuolesta. Ja merkkejähän oli kuin olikin näkyvissä. Näillä näkymin meidän perhe kasvaa huhti-toukokuussa pienellä pojalla 💙😍 useimmiten tässä hetkessä vauva on tullut paljon konkreettisemmaksi, mutta nyt tuntuu, että tuleva tuntuu vielä kovin epävarmalta.

Olimme päättäneet miehen kanssa, että kerromme lapsille tulevasta pikkuveljestä heti ultran jälkeen. Tulevat isosisarukset ottivat vauvauutiset ilolla vastaan, ja kysymyksiä alkoi sadella tasaisena rummutuksena. Esikoinen pohti tarkasti käytännön asioita huonejärjestelyistä kun taas toinen lapsemme lupasi jakaa sänkynsä vauvan kanssa 😄 molemmilla lapsilla ajatukset ja kysymykset varmasti pyörivät vielä useasti mielessä, joten toivottavasti osaamme miehen kanssa vastata lasten kysymyksiin ja huoliin riittävän hyvin. 

Seuraavaksi meidän pitäisi kertoa raskaudesta lähisuvulle. Sitä odotan kauhulla. Ihan puhtaalla kauhulla.

Nyt on kuitenkin hyvä. Esikoinen kömpi viereen tunnustelemaan vauvan potkuja ja keskimmäinen tekee hamahelmitaidetta.


Ihanaa joulunalusaikaa kaikille!

/Me kaksi ja lapset

Kommentit

  1. Onneksi olkoon!! ❤️❤️

    Me käytiin tänään. Kaikki niin hyvin, kun vaan voi olla ja poikaa myös odotamme. Jännää!

    T. Esikoista odottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, pieni poika myös sinne!! Hurjasti onnea iloisista ultrauutisista 💙

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit